”En ole ikinä kokenut olevani ulkopuolinen. Minulla on olo, että maailma on minua varten. Viime aikoina olen havahtunut siihen, miten kiitollinen voin tästä olla. Omassa ystäväpiirissäni on paljon eritaustaisia ihmisiä, ja olen nähnyt, kuinka rikki omasta identiteetistään voi mennä.
Jos minun pitäisi määritellä itseni, lähtisin siitä, että olen liberaali, yrittäjyysmyönteinen ja humaani. Tällaisia ihmisiä löytää kaikkialta, esimerkiksi Suomesta, Ranskasta ja Iranista. Minusta maailma on kaunis paikka ja ihmiset ovat ihania maasta ja etnisestä taustasta riippumatta.”
”Suomessa olen ulkomaalainen, vaikken olisikaan”
”Mummini oli frankofiili ja opiskeli aikoinaan Ranskassa. Samoja polkuja seuraten äitini muutti Ranskaan, jossa hän tapasi isäni ja rakastui. He menivät naimisiin ja perustivat perheen Pariisiin. Elin siellä 6-vuotiaaksi asti, kunnes vanhempani erosivat ja äitini muutti lopulta isoveljeni ja minun kanssani Helsinkiin.
Muistan Pariisin-ajan tosi hyvin. Olin esikoulussa 3-vuotiaasta asti. Äiti puhui meille kotona suomea, mutta veljeni kanssa puhuimme ranskaa. En koskaan kokenut olevani erilainen. Ranskassa olet ranskalainen, vaikka olet puoliksi jotain. Suomessa olen ulkomaalainen, vaikken olisikaan.
3-vuotias Adèle harjoittelemassa potkulautailua kotikadulla Pariisin esikaupunkialueella.
© Adèle Couavoux’n kotialbumi
En osannut olla surullinen Suomeen muuttamisesta. Minulla oli Pariisissa kavereita, mutta sain heti Helsingissä uusia kavereita. Isä piti ja pitää edelleen meihin yhteyttä aktiivisesti. Hän käy Suomessa säännöllisesti, ja veljelläni ja minulla oli oikea jet set -lapsuus. Suhasimme edestakaisin Pariisin ja Helsingin välillä laput kaulassa roikkuen. Veljeni ja minä olemme edelleen joka päivä tekemisissä, ja meillä on tiiviit välit.
Suomessa menin Helsingin ranskalais-suomalaiseen kouluun. Koulussa oli ihan normaalia, että meillä oli esimerkiksi pohjoisafrikkalaista taustaa oleva rehtori. Vasta aikuisena olen ymmärtänyt, että suurimmalle osalle suomalaisista se on outoa. Heistä on normaalia, että pohjoisafrikkalaiset ajavat bussia tai siivoavat vessan.”
”Veljelläni ja minulla oli oikea jet set -lapsuus.”
”Ranskaksi kysyn kotona, haluaako joku lisää spagettia”
”Lukion jälkeen tiesin haluavani korkeakoulututkinnon, mutten oikein tiennyt, mitä opiskelisin. Äitini ja mummini ovat lingvistejä, joten tein kieltenopettajan maisterintutkinnon ja toisen maisterin viestinnästä.
Jos nyt saisin valita, valitsisin toisenlaisen opintopolun. Kaupallinen ala kiinnostaa minua, ja raha-asiat ovat minusta voimaannuttavia. Olen ollut mukana maahanmuuttajien talousneuvontahankkeessa. Maahanmuuttajat saattavat tulla Suomeen aivan erilaisesta talousjärjestelmästä. Heidän maassaan ei kenties voi nostaa pankkilainaa tai naisella ei voi olla omaa tiliä.
Suomessa kukaan ei kerro heille, mikä on ASP-tili tai ETF-rahasto, mitkä ovat aika vaikeita asioita myös kantasuomalaisille. Koen, että tässä on vielä paljon tehtävää.
Minulla on kaksi vahvaa kieltä, mutta teen töitä suomeksi. Ranskaksi kysyn kotona, haluaako joku lisää spagettia. Päivätyössäni olen markkinointi- ja viestintäpäällikkö, mutta perustin jo yliopistossa ensimmäisen yrityksen veljeni kanssa. Ihmiset voivat parantaa maailmaa eri tavoilla. Minulle motivoivin tapa auttaa on yrittää tuottaa talouskasvua ja sitä kautta työllistää muita.”
11–12-vuotiaana perhelomalla isän, äitipuolen ja veljen kanssa Mauritiuksella.
© Adèle Couavoux’n kotialbumi
”Mieheni soittelee äidilleni”
”Yliopistossa tapasin myös tulevan mieheni. Hän kutsui minut kahville, ja kävimme Café Javassa juomassa chait. Nyt olemme olleet 15 vuotta yhdessä ja 10 vuotta naimisissa.
Mieheni on kotoisin Iranin kurdialueelta. Olemme sillä tavalla samanlaisia, että meille tasa-arvo ja ihmisistä välittäminen on tärkeää. Kulttuurinen taustamme näkyy joissain asioissa. Iranissa miehellä on taloudellinen vastuu perheestään, vanhemmistaan ja puolison vanhemmista. Mieheni soitteleekin äidilleni ja kysyy hänen kuulumisiaan.
Muuten meillä on tasa-arvoinen vanhemmuus, sillä juuri tasa-arvon puutteen takia hän lähti aikanaan Iranista.
Meillä on kaksi lasta, joista toinen on päiväkodissa, toinen ranskalais-suomalaisessa koulussa. Mieheni puhuu heille suomea ja minä puhun ranskaa. He kokevat itsensä ranskalaisiksi ja suomalaisiksi, Iran on heille vieraampi.
Suomessa tykätään yleensä muista länsimaalaisista, esimerkiksi ranskalaisista. Mutta jos maahanmuuttaja on Lähi-idästä tai Afrikasta, häneen suhtaudutaan hyvin eri tavalla. Jos isäni on käymässä täällä ja puhumme kadulla ranskaa, kaikki hymyilevät meille. Jos taas liikun vaikkapa mieheni Ruotsissa asuvien kurdisukulaisten kanssa, katseet ovat kaikkea muuta kuin ystävällisiä.
Uskonnollisuuden sijaan olen hengellinen. Mieheni on taustaltaan sunni-muslimi mutta ei ole uskossa, isäni on katolilainen, äitini luterilainen ja äitipuoleni juutalainen. Olemme erilaisia ja annamme tilaa toistemme ajattelulle. En halua siirtää mitään tiettyä uskonnollista ideologiaa esimerkiksi lapsillemme.”
”Iranista kotoisin oleva mieheni puhuu lapsillemme suomea, minä ranskaa.”
”Ranskassa on Suomea paremmat käytöstavat”
”Onnellisimmillani olen keittiössä. Rakastan ranskalaista ruokaa ja kaikkea ruokaan liittyvää. Esimerkiksi ennen joulua veljeni ja minä tohotamme kuukausitolkulla siitä, mitä joulupöydässämme tarjotaan. Keittiön lisäksi Ranskassa on Suomea paremmat käytöstavat. Jatkuvasti näen täällä kaupassa ihmisiä, jotka tönivät ostoskärryillä halutessaan ohi, koska eivät osaa sanoa anteeksi.
Sen sijaan Suomessa monet järjestelmät toimivat paremmin ja asioiminen on helpompaa. Täällä on halpa sähkö, edulliset puhelinliittymät ja lämpimät kämpät. Lisäksi Suomessa on ihanat vesihanat, joista tulee hyvällä paineella kuumaa vettä niin kauan kuin haluan.
Jalkapallossa kannatan Ranskan maajoukkuetta, mutta iloitsen myös Huuhkajien menestyksestä. Jos MM-kisoissa Suomi ja Ranska pelaisivat vastakkain, kumpi tahansa saisi puolestani voittaa.”
Hyvää elämää
Olen ylpeä siitä, että osaan olla iloinen elämästäni.
Inspiroidun maailman muutoksesta. Tykkään hyvästä designista ja kaikesta uudesta.
Rakkain rutiinini on meditointi ja urheilu aamuisin. Jos mies vie lapset, aloitan päiväni sillä, että meditoin pimeässä 15 minuuttia, jonka jälkeen jumppaan 40 minuuttia.
Saan voimaa lihaskuntourheilusta. Jumppaan kotona sovelluksen avulla.
Arvostan kunnianhimoa ja yksilöitä, jotka suuntaavat energiansa muiden auttamiseen.
Tunnetko naisen, jonka elämäntarinan haluaisit lukea Annasta?
Lähetä vinkki meille sähköpostilla anlukija@otavamedia.fi tai kirjeitse Anna, Uudenmaankatu 10, 00015 Otavamedia (kuoreen merkintä ”Matka naiseksi”). Emme valitettavasti voi vastata kaikkiin viesteihin henkilökohtaisesti.
