Ensin torvien säestämä kaaos säikäyttää. Moottoripyöräilijät ja autoilijat puikkelehtivat Napolin kaduilla henkeään uhmaten. Seuraan näytöstä bussin ikkunasta häkeltyneenä.
– Liikenteessä kaikista napolilaisista kuoriutuu apinoita. Ehkä se johtuu siitä, että elämme kuoleman ympäröiminä ja tiedostamme, että jokainen päivä voi olla viimeinen, italialainen matkaopas Luca Liquorno arvelee ja osoittaa taustalla kohoavaa Vesuviusta.
Kolmen miljoonan asukkaan Napolia leimaavat rosoisuus ja äänekkyys.
© Sanna Wallenius
Tulivuori näyttää nyt rauhalliselta, mutta sen menneisyys on täynnä purkauksia. Tuhoisimman laavanäytöksen Vesuvius järjesti vuonna 79, jolloin se hautasi alleen viereisen Pompejin ja Herculaneumin kaupungit. Arkeologien esiin kaivamat rauniot ovat nykyään suosittuja turistikohteita.
Arvaamattomassa jättiläisessä on ollut myös hyvät puolensa: tuliperäinen maa Vesuviuksen kupeessa on yhä poikkeuksellisen hedelmällistä ja tuottaa viljelijöille vuosittain muhkeita satoja.
Lue myös: Matkustin junalla Sveitsin halki – se oli paljon helpompaa kuin etukäteen ajattelin
Capuan amfiteatteri on liki Rooman Colosseumin kokoinen.
© Sanna Wallenius
Gladiaattorien areenalla
Reilun puolen tunnin ajomatkan päässä sijaitseva Capua on kiihkeän Napolin vastakohta. Hiljainen ja pysähtynyt. Ruuhkaa ei ole edes pikkukaupungin kuuluisimman nähtävyyden luona: 100-luvun alussa rakennettu Capuan amfiteatteri seisoo nykyaikaisen asuinalueen keskellä kuin joukostaan eksynyt sotilas.
– Matkailijat suuntaavat yhä Rooman Colosseumiin, vaikka Capuan amfiteatteri on melkein samaa kokoluokkaa ja paljon paremmin säilynyt, Luca sanoo ja avaa suljetun portin. National Geographicin kouluttamana oppaana Lucalla on oikeus viedä matkailijaryhmiä paikkoihin, joihin läheskään kaikki eivät pääse.
Suljetun portin takana avautuu valtava ovaalinmuotoinen kenttä, jossa gladiaattorit joutuivat antiikin Rooman aikaan viihdyttämään yleisöä verisillä taisteluilla. Tunnetuin heistä oli Spartacus, joka onnistui pakenemaan Capuan gladiaattorikoulusta.
Vielä todentuntuisemman kurkistuksen gladiaattorien elämään tarjoaa amfiteatterin alta löytyvä kellari, jonka käytävät ja kammiot ovat sammaleen ja kostean ilman peittämät.
– Kasvit ja juuret näyttävät kauniilta, mutta ovat amfiteattereiden pahimpia vihollisia. Niitä on kitkettävä pois jatkuvasti, että tämäkin historiallinen kohde säilyy, Luca kertoo.
Lue myös Kotiliesi.fi: Tyylitaituri Sami Sykkö paljastaa lempipaikkansa Italiassa – parhaat ravintolat, nähtävyydet ja shoppailupaikat!
Gragnanon pastamuseo kuljettaa kävijät pastan historiaan yli 500 vuoden taakse.
© Sanna Wallenius
Unelias pastakaupunki
Viime vuosina valtaosa Napolin alueen matkailijoista on suunnannut Amalfin rannikon Positanoon. Pastellinsävyisillä taloilla kuorrutetut vuorenrinteet näyttävätkin kuvissa kauniilta, mutta seesteistä sopukkaa Positanosta on vaikea löytää. Ruuhkasta pääsee kuitenkin eroon nopeasti, jos malttaa poiketa pois tukkoiselta rantatieltä ja tutustua sisämaan puolella oleviin pikkukyliin.
Vesuviuksen alapuolella sijaitseva Gragnano köllöttelee rehevässä laaksossa vuorten välissä. Äkkiseltään Gragnano näyttää uneliaalta pikkukaupungilta, mutta italialaisessa ruokakulttuurissa sillä on ollut käänteentekevä roolinsa.
Gragnanossa on valmistettu pastaa jo viisisataa vuotta sitten, mutta mullistavin oivallus sai alkunsa 1800-luvulla. Tuolloin paikalliset keksivät, että italialaisten lempiherkku säilyy paremmin, jos sen kuivattaa. Innovaatio vaikutti jopa Gragnanon arkkitehtuuriin, sillä rakennuskaava salli vain matalien talojen rakentamisen. Näin tuuli pääsi puhaltamaan kaduilla paremmin ja pasta kuivui.
Gragnanon kuivattua pastaa alettiin viedä Yhdysvaltoihin asti, sillä se kesti pilaantumatta pitkät laivamatkat.
Sisarukset Alfonso ja Amelia Cuomo palasivat Roomasta lapsuusmaisemiin johtaakseen Cuomon pastayritystä.
© Sanna Wallenius
Gragnanon kuuluisa lähdevesi
Pasta on yhä Gragnanon tavaramerkki, josta kaupungissa ollaan ylpeitä. Pääkatu Via Roman taloja on koristeltu seinänkokoisilla pastamuraaleilla, ja onpa kaupungissa pastan historiasta kertova museokin.
1820-luvulta saakka pastaa Gragnanossa valmistanut Cuomon suku pyörittää kaupungissa yhä omaa pastatehdasta ja ravintolaa. Pienen tavernan pöydissä on somat punavalkoruudulliset liinat ja takahuoneessa suuri opetuskeittiö, jossa halukkaat pääsevät osallistumaan pastakurssille.
– Monelle pasta on nykyään arkinen itsestäänselvyys, mutta haluamme, että ihmiset ymmärtävät, kuinka paljon työtä sen valmistaminen yhä vaatii, Amelia Cuomo sanoo. Hän luotsaa perheyritystä veljensä Alfonso Cuomon kanssa jo kahdeksannessa polvessa.
Enää Cuomot eivät kuivaa pastaa kadulla, vaan tehtaassaan. Pastan tärkeimmät ainesosat ovat silti samat kuin vuosisatoja sitten: Gragnanon vuorilta pulppuava lähdevesi ja näillä leveyksillä kasvava durumvehnä, josta valmistetaan myllyssä semolinajauhoja.
Gragnanon vanhoja vesimyllyjä on viime vuosina kaivettu esiin vapaaehtoisten voimin, sillä ne ovat niin oleellinen osa kaupungin historiaa. Aikoinaan tänne rakennettiin Italian ensimmäinen rautatiekin, jotta pastaa pystyttiin kuljettamaan myyntiin.
Myllyjen laakso on pala Sorrenton historiaa. Rotkon pohjalla oleva vesimylly on rakennettu 900-luvulla.
© Sanna Wallenius
Rotkon ja sitruunoiden Sorrento
Kurkistus kaiteen yli tuntuu kouraisuna vatsanpohjassa. Keskellä Sorrenton kaupunkia on syvä rotko, jonka pohjalla makaa kasvillisuuden peittämä rakennus. Kyseessä on 900-luvulla rakennettu vesimylly, jonka luokse ei enää niin vain pääsekään.
Niemenkärjessä sijaitsevan Sorrenton poikki kulki vielä parisataa vuotta sitten maanjäristyksen repäisemä halkio. Sen pohjalla virtasi joki, jonka vettä myllyt hyödynsivät.
Vuonna 1866 osa rotkosta täytettiin, jotta kaupungin keskustaan saatiin lisää tilaa ja kulkeminen helpottui. Nyt entisen rotkon päällä on Sorrenton vilkas keskusaukio, Piazza Tasso. Vanhaa Myllyjen laaksoa pääsee katsomaan Fuorimura-kadulta.
Sorrenton teemaväri käy nopeasti selväksi kaupungin kapeilla kujilla. Keltaisena hohtavissa kojuissa on myynnissä kaikkea sitruunakuvioisista sateenvarjoista bikineihin, keramiikka-astioihin ja limoncello-likööriin.
Kaupungin nimikkohedelmään voi tutustua Sorrenton sitruunafarmilla, jonka satavuotiaissa puissa roikkuu puolen jalkapallon kokoisia keltaisia mollukoita. Sorrenton sitruunan kuori tuoksuu huumaavalta ja sisus on usein makean kirpeä.
– Hedelmät rakastavat Sorrentoa, sillä maaperä täällä on niin ravinteikas, tarjoilija sanoo ja ojentaa pöytään sitruunatäytteiset raviolit.
Ehkä niidenkin täyteläinen maku on horisontissa kurkottavan Vesuviuksen ansiota.
Vesuvius purkautui viimeksi 80 vuotta sitten. Tulivuoresta on tullut monelle Napolin seudun asukkaalle rakas maamerkki.
© Sanna Wallenius
Kuinka sinne pääsee?
Finnair lentää Napoliin useita kertoja viikossa. Lento Helsingistä Napoliin kestää 3,5 tuntia. Amalfin rannikolle tehdään myös pakettimatkoja (maalis–lokakuu).
Napolista pääsee Gragnanoon, Capuaan ja Sorrentoon junalla ja bussilla. Napolin ja Sorrenton välillä on lisäksi laivayhteys.
National Geographicin oppaiden vetämiä retkiä Capuan amfiteatterille ja Gragnanon pastakaupunkiin järjestää Tui Musement.
Sorrenton rantalaitureilla on tilaa vasta kesäsesongin päätyttyä. Alas laskeudutaan portaita tai hissillä.
© Sanna Wallenius
