Auttamisen halu sysäsi Amanda Mäläskän, 32, aikoinaan nuorten pariin sosiaalialalle.
Tuolloin vasta 18-vuotias Amanda oli oikeastaan yksi nuorista itsekin. Kun vanhojen tanssit oli tanssittu ja prinsessapäivän taika rauennut, Amanda yritti kovasti selvittää, mitä haluaisi tulevalta. Sisintä kiusoittelivat urahaaveet musiikin parissa, mutta Amanda sysäsi ne sivuun.
”Tulen perheestä, jossa ei ole koskaan ollut paljoa rahaa. Ajattelin, että minun olisi hankittava järkevä ammatti alalta, jossa on töitä ja varmat tulot.”
Amanda pyöritteli mielessään eri vaihtoehtoja, ja lopulta sosiaaliala erottautui joukosta omalta tuntuvana alana.
”Pidin ajatuksesta, että voisin auttaa eteenpäin ihmisiä, joilla olisi vielä koko elämä edessään.”
Työ lastensuojelussa antoi ja otti paljon
Lukio vaihtui toisen vuoden jälkeen nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajan koulutukseen. Oman alan ensimmäinen vakityö löytyi erityistason lastensuojeluyksiköstä, jossa arki oli haastavaa. Oli kiinnipitotilanteita, ja yksi nuorista potkaisi Amanda polven rikki työvuoron aikana.
”Työ oli rankkaa, mutta antoi paljon”, Amanda muistelee.
Hän ehti työskennellä yksikössä vuoden verran. Raskaaksi tultuaan jättäytyi pois työstä toistuvan väkivallan uhan vuoksi.
Ala tuntui kuitenkin omalta, ja Amanda halusi syventää osaamistaan. Vain kuukausi esikoisen syntymän jälkeen Amanda aloitti sosionomin monimuoto-opinnot ammattikorkeakoulussa. Sittemmin opintoihin liittyvä työharjoittelu poiki Amandalle myös viran. Pieni yksikkö oli kodinomainen, ja työ nuorten kanssa sujui.
”Oli mahtavaa nähdä, kun nuori kuntoutui, kotiutui ja palasi kouluun.”
Pienen lapsen äitinä työ tuntui entistä merkityksellisemmältä. Toisaalta työn teemat koskettivat Amandaa nyt henkilökohtaisemmalla tasolla, mikä nosti pintaan vaikeitakin tunteita.
”Olen aina ollut tosi herkkä, mutta äitiyden myötä osa tapauksista pääsi liiaksikin ihon alle”, Amanda myöntää.
Työt alkoivat vähitellen seurata kotiin asti ja pyörivät mielessä yön pikkutunneille asti. Ajan kuluessa ne imivät Amandasta kaikki voimat, eikä aikaa tai energiaa riittänyt enää itselle tai perheelle. Työasioihin Amanda reagoi toisinaan niin voimakkaasti, että tapauksiin objektiivisesti suhtautuminen oli hankalaa. Välillä Amanda saattoi purskahtaa itkuun kesken työpäivän.
”Yritin kantaa jokaisen tuskan omilla harteillani. Olisin niin kovasti vain halunnut pelastaa kaikki.”
Tunnollinen Amanda sinnitteli, vaikka oli selvästi uupunut. Lopulta ei auttanut muu kuin hyväksyä tilanne: kukaan ei enää hyötynyt siitä, että hän päästi tapaukset liian lähelle itseään.
Luonnettaan Amanda ei kuitenkaan osannut kovettaa, joten tilanne pakotti hänet pohtimaan uraansa uusiksi.
”Tiedän, että olin hyvä työssäni. Ehkä olin vain liian herkkä alalle”, Amanda miettii.
Uupumus sai Amandan etsimään vastauksia siihen, miltä hänen näköisensä elämä todella näyttäisi. Nykytilanne ei ainakaan sopinut kuvaan.
”Tajusin pian, että olin rakentanut elämäni järkivalinnan ympärille. Suututti, että olin antanut tilanteen mennä niin pitkälle. Olinhan hankkinut korkeakoulututkinnon, alan työn ja vielä uuvuttanut itseni.”
Uupumus patisti Amandan takaisin unelmansa eli musiikin pariin. Hän uskoo, että sosiaalialalta kertyneet kokemukset ovat tuoneet syvyyttä myös hänen musiikkiinsa.
Kohti oikeita unelmia
Uupumus nosti yhä voimakkaammin pintaan Amandaa lapsesta lähtien seuranneen kuolemanpelon. Toisaalta juuri ymmärrys elämän rajallisuudesta kannusti Amandaa oikeiden unelmiensa äärelle – alalle, jossa herkkyys ei olisi este vaan voimavara.
”Olin aina halunnut tehdä musiikkia ammattimaisesti, mutta ajattelin, ettei sillä voi elättää itseään. Siitäkin huolimatta, että jopa oma aviomieheni on itsensä työllistävä ammattimuusikko ja kannusti minua alalle”, Amanda naurahtaa.
Lopulta Amanda päätti, ettei järki enää määräisi tulevaa. Vuonna 2019, kuopuksen vanhempainvapaan aikana, ovet aukesivat ensiyrittämällä Metropolian musiikin tuottamisen ja tekemisen linjalle. Vanhempainvapaan jälkeen Amanda jäisi pois töistä ja keskittyisi opiskelemaan.
Mutta sitten tuli korona, ja Amandan muusikkomieheltä menivät työt alta.
”Olin yhtäkkiä yksin vetovastuussa perheen taloudellisesta tilanteesta. Siispä aloitin täysipäiväiset opinnot töiden ohella, kun kotona odotti kaksi pientä lasta”, Amanda sanoo.
Seuraavat vuodet olivat rankkoja taloudellisesti ja henkisesti. Amanda paiski sosiaalialan töitä opintojen ohessa viime vuoden tammikuuhun asti. Hän uskoo, että silloin universumi puuttui asiaan: Amandan työpaikka meni konkurssiin.
”Tuntui, että päätös tehtiin puolestani. Sen jälkeen en ole enää hakenut sosiaalialan töitä vaan keskittynyt musiikkiin.”
Amanda valmistui Metropolian musiikin tuottamisen ja tekemisen linjalta tänä keväänä. Hän rakentaa uraa ja julkaisee musiikkia AWA-artistinimellä. Viimeisin Yliluonnollista-single ilmestyi toukokuussa. Lisäksi hän tekee äänitys- ja editointityötä muille.
Nyt Amanda keskittyy musiikkiin. Hän työstää parhaillaan EP:tä Aava Audion studiolla yhdessä tuottajakollegojen Juho Lapinlammen ja Joona Pirilän kanssa.
Henkiä ja henkistä tukea
Puhe universuminen osallisuudesta ei ole Amandan suusta pelkkä heitto. Henkisyydellä on hänen elämässään iso merkitys.
”Elämässäni on ollut lapsesta asti selittämättömiä kokemuksia. Jo neljävuotiaana keskustelin pihakeinussa edesmenneen vaarini kanssa”, Amanda kertoo.
Aikuisuuden kynnyksellä hän kuitenkin yritti sysätä musiikin tavoin myös henkisyytensä sivuun.
”Osa kokemuksista oli niin pelottavia, että halusin sulkea tuon puolen kokonaan pois elämästäni”, hän sanoo.
Kun vuosia myöhemmin maailmantilanne muuttui koronan ja Ukrainan sodan seurauksena entistä levottomammaksi, Amanda huomasi kaipaavansa henkisyyttä elämäänsä. Nyt pelon sijaan se toikin lohtua epävarmuuden keskelle.
”Ajatus siitä, ettei kaikki lopu maallisen elämän päättymiseen, toi turvaa ja helpotti kuolemanpelkoani”, Amanda kertoo.
Amanda uskaltautui herättelemään henkistä puoltaan esiin, ja aloitti yliluonnollisiin ilmiöihin keskittyvän Kummitusjuttuja-podcastin. Kuulijakuntaa kerännyt podcast tuo Amandalle tänä päivänä myös tuloja jopa musiikkia enemmän.
”Ihmisiä selvästi kiinnostavat nämä asiat”, Amanda uskoo.
Lue myös Kotiliesi.fi: Noitia on pelätty ja kartettu, mutta loitsut ja rituaalit ovat kuuluneet myös tavallisen kansan elämään – nykynoidat eivät piilottele itseään, vaan ovat näkyvillä sosiaalisessa mediassa
AWA-artistinimellä tunnettu Amanda Mäläskä ei luokittele itseään uskovaiseksi vaan ennemminkin uteliaaksi.
Sittemmin yliluonnolliset ja henkisyyttä huokuvat teemat ovat kuuluneet myös Amandan eli AWA:n musiikissa. Viimeisimpään singleen on kanavoitu energiahoito, ja taustalla voi erottaa äänimaljojen ääniä. Artistin tuleva EP käsittelee kokonaisuudessaan yliluonnollisia tapahtumia ja teemoja.
Teemat kumpuavat Amandaa itseään kiehtovista asioista, mutta niillä on viesti myös muille.
”Haluan välittää musiikkini kautta samaa lohtua ja turvaa, jota itsekin tarvitsen”, Amanda kertoo.
Ajatus lämmittää Amandan mieltä, sillä sosiaalialalle aikoinaan kannustanut auttamisen halu ei ole kadonnut. Vain avun muoto on muuttanut muotoaan.
”Nyt saan auttaa tavalla, joka tekee myös minut onnelliseksi”, Amanda toteaa.
Valmistumisensa jälkeen Amanda onkin keskittynyt rakentamaan uutta uraa niiden asioiden ympärille, joista hän itse eniten nauttii. Nyt tulot kertyvät musiikin, podcastin, äänityön, oman korumalliston ja tarot-tulkintojen muodostamista pienistä puroista.
Epävarmoina hetkinä sosionomin paperit takataskussa tuovat ajatuksen tasolla turvaa, mutta paluusta sosiaalialalle Amanda ei tällä hetkellä haaveile.
”Ehkä joskus, kun lapset ovat vanhempia. Nyt elämä tuntuu hyvältä näin. Täytyy luottaa intuitioon ja siihen, että olen oikealla polulla.”
