Kirkkaan aniliininpunaiset ihmeköynnökset kiertävät kreikkalaisen maalaistalon terassin katossa. Kissa luikahtaa keskipäivän polttavaa hellettä piiloon pensaikkoon. Läheisessä kanalassa parikymmentä kanaa kotkottelee ja tepastelee ympäriinsä. Kaskaat sirittävät, auringon kurittama luonto kellertää.
”Vuosi 2023 on ollut Kreikassa poikkeuksellisen kuiva. Pohjavedet ovat olemattoman pienet, ja kasveja on kasteltu usein, mutta samaan aikaan vettä säästellen,” suomalainen Arja Kuivainen, 69, kertoo.
Olemme hänen kotonaan Finikan kylän kupeessa Syroksen saarella Kreikassa. Kesällä Kreikassa riehuneet maastopalot eivät onneksi yltäneet tänne Arjan ja hänen puolisonsa Georgoksen viljelyksille.
Arjan ja Georgoksen tiluksilla kasvaa sitrushedelmiä, viikunoita ja oliivipuita sekä kasvihuoneissa erilaisia kasviksia, kuten kesäkurpitsaa, tomaatteja ja kurkkua. Aiemmin sato myytiin Ateenaan tukkureille, mutta nykyisin eläkkeellä oleva pari viljelee enimmäkseen omiin tarpeisiinsa.
Tänä syksynä tulee kuluneeksi 39 vuotta siitä, kun Arja rakastui Georgokseen, muutti pysyvästi Kykladien saariryhmään kuuluvalle Syroksen saarelle ja ryhtyi maanviljelijäksi.
”Kertaakaan en ole katunut tai jäänyt pohtimaan, teinkö oikean ratkaisun lähtiessäni tänne.”
Talviaikaan päivälämpötila Syroksella vaihtelee 10-20 asteen välillä. © Milka Alanen
Kylä kuin unelma
Kreikkalaisen luonnon karuus ja jylhät vuoret. Ne sykähdyttivät ensimmäistä kertaa Kreikkaan matkustanutta 19-vuotiasta Arjaa. Ystävänsä Teijan kanssa kesälomalle lähtenyt Arja rakastui Syroksen naapurisaarella Tinoksella paikalliseen kulttuuriin, lämpöön ja leppoisaan elämänmenoon.
Ystävykset matkustelivat saarelta toiselle. Ioksen saaren vilkas yöelämä ja diskopauhe ahdistivat molempia. Niinpä nuoret naiset suunnittelivat hyppäävänsä Androksen saarelle menevään laivaan. Satamassa kävi ilmi, että aikataulut olivat muuttuneet ja seuraava lautta lähtisi Androkselle vasta päivien kuluttua. Arja ja Teija päätyivät puolivahingossa lautalle, jonka määränpää oli Syros.
Saari oli vaikuttanut molemmista epämiellyttävältä sen ruman sataman vuoksi. Ensimmäinen yö Ermoúpolin kaupungissa sijainneessa hirvittävässä hotellissa olikin kauhea – oven takana koputteli toistuvasti paikallisia miehiä nuorten suomalaisten vaaleaverikköjen seuran toivossa.
Seuraavana aamuna nuoret naiset juttelivat paikallisen miehen kanssa, joka ohjeisti heidät serkkunsa luokse ihastuttavaan Kinin kylään, jossa oli vain muutama taverna.
”Se oli kuin unelma. Rakastuin kylään heti”, Arja muistelee.
Elämä ja arki olivat vielä tuolloin Suomessa, mutta Arja hakeutui viettämään lomiaan näille seuduille tulevina vuosina.
Arja ja Georgos rakastuivat vuonna 1984. © Arja Kuivaisen kotialbumi
Tie sydämeen löytyi vatsan kautta
Arja varttui seitsenlapsisen perheen nuorimpana Loimaan kupeessa Metsämaalla. Perheen äiti kuoli syöpään, kun Arja oli kuusivuotias. Jonkin aikaa Arja asui isän ja neljä vuotta vanhemman siskonsa Leenan kanssa. Perheen vanhimmat lapset asuivat jo omillaan.
Pian isä tapasi uuden naisen ja muutti tämän luokse Kankaanpäähän. Tuolloin 9-vuotias Arja ja hänen siskonsa muuttivat vanhimman siskonsa luokse Loimaalle, koska eivät halunneet vaihtaa vieraalle paikkakunnalle ja uuteen kouluun.
Arjan on vaikea arvioida, miten äidittä kasvaminen vaikutti häneen, koska kokemusta muunlaisesta elämästä ei ole.
”Ainakin minusta tuli varhain itsenäinen ja sitkeä. Olen aina ajatellut, että minun pitää pärjätä itsekseni.”
Jo 16-vuotiaana Arja muutti yksin Helsinkiin ja teki useamman vuoden ajan erilaisia töitä, muun muassa yrityksessä, joka vuokrasi lomamökkejä.
Parikymppisenä hän sai työpaikan ”jokapaikanhöylänä” supermarketista Salpakankaalta ja työskenteli siellä miltei kymmenen vuoden ajan.
Keväällä 1984 Arja ja Teija lähtivät taas yhdessä lomailemaan Syrokselle. Teija tapasi paikallisen miehen ja jäi asumaan miehen kanssa. Arja palasi kesäksi Suomeen töihin ja tuli takaisin saarelle syksyllä.
”Suunnittelin tulevani Syrokselle vuodeksi pitämään taukoa työnteosta. Lokoilemaan, nauttimaan auringosta, lukemaan kirjoja ja opiskelemaan kreikan kieltä.”
Teija oli kesän aikana tutustunut rannalla purjelautailua opettavaan paikalliseen mieheen, jonka nimi oli Georgos Perris. Koska mies vaikutti luotettavalta ja mukavalta, Teija lupasi tiedustella häneltä, tietäisikö tämä Arjalle sopivaa asuntoa alueelta. Georgos löysikin Arjalle ihastuttavan vuokrakodin, jossa oli kaunis pikkuinen puutarha.
Eräänä syksyisenä iltana Arja oli kävelemässä Finikan kylällä ja näki Georgoksen istuskelemassa kahvilassa.
”Olin niin tyytyväinen kämppääni, että päätin mennä tarjoamaan hänelle paukun kiitokseksi.”
Yhteinen sävel löytyi heti. Hetken päästä tuohon aikaan 30-vuotias Arja ja 33-vuotias Georgos jatkoivat iltaa lähtemällä yhdessä pitsalle. Ravintolassa Georgos tilasi viiniä, joka Arjasta maistui erityisen hyvältä.
”Siitä alkoi rakkaus. Tie tämän naisen sydämeen meni vatsan kautta”, hän sanoo ja nauraa.
”Anoppini piipahti aina silloin tällöin kaappitarkastuksella, kun olin poissa.”
Lekottelu jäi
Hyvin äkkiä Arjan suunnitelmat Kreikan auringon alla muuttuivat. Georgos työskenteli maanviljelijänä. Puutarhaopinnoista haaveillut Arja ryhtyi innolla poikaystävänsä oppiin ja auttamaan tätä työssään. Hän opetteli viljelemään kasviksia ja vihanneksia sekä hoitamaan vuohia, lampaita ja kanoja.
”Seuraavassa hetkessä olin kasvimaalla sormet mullassa. Siihen jäi lekottelu ja kirjojen lukeminen.”
Arja rakasti kasvimaalla mylläämistä, eikä paikallisten ihmetykseksi edes käyttänyt hansikkaita maata tonkiessaan. Maanviljelystä muodostui nopeasti hänelle uusi intohimo.
Kreikkalaiset kummeksuivat Arjan touhuja, koska naiset eivät yleensä tehneet viljelyshommia. Sitä pidettiin miesten puuhana.
”Monet säälittelivät minua Arja-raukkaa, eikä juuri kukaan uskonut, kun sanoin tykkääväni työstäni viljelijänä.”
Arja opetteli valmistamaan lampaiden maidosta rasvaista, mutta ihanan makuista jogurttia, vuohien maidosta juustoa.
Pian hän kirjoitti perheelleen ja ystävilleen Suomeen, että jäisi Kreikkaan eikä enää palaisi Suomeen. Eräs ystävä pyysi häntä olemaan tekemättä hätiköityjä päätöksiä ja matkusti Syrokselle katsomaan, millaiset Arjan uudet elinolosuhteet olivat.
Myös Arjan kaksi siskoa tuli lomalle varmistamaan, että hänellä oli kaikki hyvin. Nopeasti jokainen huolehtija sai huomata, että Arja oli onnellinen.
”Kaikkein ihanin oli iäkkään isäni kannustava ohje: Jos sinun on hyvä olla siellä, niin jää.”
Arja oli avioituessaan 35-vuotias, Georgos 38. Pariskunnan poika Joseph syntyi samana vuonna 1989. © Arja Kuivaisen kotialbumi
Suku painosti avioliittoon
Ensimmäiset viisi vuotta Arja ja Georgos asuivat yhdessä avioitumatta. Vasta vuonna 1989 vietettyjen häiden jälkeen Arja sai kuulla, että se oli ollut roomalaiskatolilaiselle suvulle kova pala. Georgoksen sisko on nunna ja eno pappi. Perheeltään mies oli saanut jo vuosien ajan kuulla painostusta naimisiinmenoon. Häitä tanssittiin kuitenkin vasta, kun Arja rupesi odottamaan parin Joseph-poikaa.
Tuohon aikaan nainen ei saanut ottaa miehensä sukunimeä, joten Arja joutui pitämään omansa.
Hän kävi synnyttämässä Josephin Suomessa heinäkuussa 1989, koska halusi tuolloin 88-vuotiaan isänsä tapaavan lapsensa. Isä ei huonon kuntonsa vuoksi koskaan päässyt matkustamaan Kreikkaan. Elokuussa Arja, Georgos ja Joseph palasivat Syrokselle.
Arjan isä menehtyi lokakuussa vuonna 1991.
”Onneksi ehdimme käydä lomamatkalla Suomessa kesäkuussa 1991 ja näimme hänet vielä viimeisen kerran.”
Myöhemmin Georgoksen sisko ihmetteli Arjalta, miksi tämä oli suostunut asumaan saman katon alla menemättä naimisiin. Arjan mielestä tutustuminen, yhteiseen elämään totuttelu ja toisen tapojen oppiminen ajan kanssa oli kuitenkin papin aamenta tärkeämpää.
”Sanoin hänelle, että jos olisimme menneet naimisiin heti, kun tutustuimme, varmasti olisimme jo eronneetkin. Sen jälkeen hän ei ottanut enää asiaa esille.”
Arjan ja Georgosin Joseph-poika perheineen asuu samassa pihapiirissä. © Milka Alanen
Anoppi teki kaappitarkastuksia
Kreikassa on usein tapana, että pariskunta muuttaa morsiamen vanhempien luokse asumaan. Arjan tapauksessa se ei ollut tietenkään mahdollista, joten Georgos rakennutti vanhempiensa kotitalon tontille erillisen pienemmän asuinrakennuksen. Vanhemmat muuttivat sinne, Arja, Georgos ja Joseph päätaloon.
Alussa Arjalla ja appivanhemmilla ei ollut yhteistä kieltä. Hän arvelee sen hillinneen yhteenottojen mahdollisuuksia. Kun Arja parin vuoden kuluessa oppi kreikan kielen, kaikki osapuolet olivat ehtineet jo tottua toisiinsa.
”Tosin anoppini piipahti aina silloin tällöin kaappitarkastuksella, kun olin poissa kotoa. Huomasin hänen käyneen, kun tavarat olivat eri paikoissa.”
Anoppi joutui vuodepotilaaksi vuonna 1992 saatuaan aivoverenvuodon. Arja hoiti anoppiaan vuoteen 1996 asti, jolloin tämä menehtyi 84-vuotiaana. Ne vuodet olivat raskaita, koska Joseph oli vasta 3-vuotias isoäidin sairastuttua.
”Onneksi Georgos oli tukenani ja puolusti minua, kun hänen siskonsa kritisoivat hoitamistani. Kävin myös kurssin, jolla opin miten vuodepotilasta pitää hoitaa.”
Arjan appiukko pysyi terveenä loppuun saakka. Arjen jakaminen hänen kanssaan oli Arjalle suuri ilo. Hän asui omalla puolella, mutta söi ja vietti iltaa perheen kanssa. Hän kuoli 95-vuotiaana nukkuessaan vuonna 2001.
Nyt Arja ja Georgos asuvat ”vanhustentalossa” eli lisärakennuksessa, Joseph puolisonsa Marian ja pariskunnan pian 3-vuotiaan Aria-tyttären kanssa päätalossa.
Lapsenlapsi Aria ei ole vielä käynyt Suomessa, mutta reissu kuuluu tulevaisuuden suunnitelmiin. © Milka Alanen
Jaja ja Papus
Omakotitalon terassilla nököttävät pikkuruiset nukenrattaat ja pinkin sävyisiä muovileluja. Ne ovat syksyllä päiväkotitaipaleensa aloittaneen Arian, joka on saanut nimensä isoäitinsä mukaan.
”Se oli minulle suuri kunnia, jota en odottanut, koska Aria ei ole kreikkalainen nimi.”
Arja on pojantyttärelleen ”Jaja”, Georgos isoisä eli ”Papus”.
Arja yrittää opettaa Arialle suomalaisia sanoja ja lukee tytölle suomenkielisiä kirjoja kuten Pupu Tupunaa – niin hän teki myös Josephin kanssa aikoinaan.
”Arian syntymä toi suuren ilon elämääni ja samalla myös hämmennyksen tunteen, että minun pienestä pojastani on tullut isä, oikein hyvä sellainen.”
Tänä päivänä Arjan mielestä Kreikan ja Suomen välillä ei ole enää niin suuria kulttuurieroja kuin 1980-luvulla. Siihen aikaan miehet eivät tehneet keittiössä oikeastaan mitään. Miehille oli omia kuppiloita, joihin naiset eivät mielellään saaneet mennä yksin. Erikseen oli ”perhekahviloita” joissa kävivät kaikki sukupuolesta riippumatta.
Ensimmäiseksi lapseksi toivottiin hartaasti poikaa.
”Tiedän tapauksia, joissa isä ei mennyt lainkaan katsomaan lastaan synnytyslaitokselle, jos esikoinen oli tyttö.”
Kun Joseph ja Maria saivat tyttärensä, eräs vanhempi paikallinen rouva lohdutti tuoreita vanhempia toteamalla: Älkää välittäkö, seuraava on sitten poika.
Arja tiedostaa, että lähekkäin asumisessa on vaaransa: monesti isovanhempien tulee herkästi halu puuttua nuoren perheen asioihin.
”Olen yrittänyt kaikkeni, että en anna neuvoja, jos eivät niitä pyydä. En muutenkaan työnnä nenääni heidän asioihinsa.”
Arja ymmärtää, ettei appivanhempien läheisyys ole aina Marialle helppoa. Sen vuoksi he viettävät yhdessä kunnolla aikaa vain noin kerran viikossa, kesäaikaan tosin pihalla tulee touhuttua yhdessä tiiviimmin.
Silloin Jaja ja Aria syöttävät yhdessä kanoja ja kastelevat kukkia.
”Sisällä ollessamme piirrämme, luemme kirjoja, teemme ruokaa, voimistelemme tai sitten vain hypimme ja tanssimme.”
Nyt eläkkeellä Arja ja Georgos viljelevät omiin tarpeisiinsa ja valmistavat muun muassa oliiviöljyä. © Milka Alanen
Puuhakas mutta kiireetön arki
Arjan päivät alkavat yleensä aamuseitsemän aikoihin. Hetken sängyssä köllimisen jälkeen hän syö aamiaiseksi keitetyn kananmunan, kaksi korppua tahinilla, yrttijuomaa ja ison kupin hyvää kahvia. Sitten hän lähtee ruokkimaan kanoja ja siistimään häkit. Sen jälkeen Arja touhuaa kasvimaaalla. Päivät täyttyvät puutarhahommista, tilusten siivoamisesta ja kotiaskareista.
Arja keräilee viljelmiltään kasvattamiaan ja vuorilta poimimiaan yrttejä kuten salviaa, timjamia, kuismaa, fenkolia, voikukkaa ja iisoppia ja valmistaa niistä erilaisia öljyjä sekä ruoanlaittoon että terveydenhoitoon.
Talviaikaan hän valmistaa itse yskänsiirappeja. Timjami, malva ja iisoppi ovat Arjan mielestä tähän tarkoitukseen parhaimmat. Arja huolehtii hyvinvoinnistaan joogaamalla muutaman kerran viikossa ja käymällä joka viikko akupunktiohoidossa.
”Elämää on mukavaa, kun ei ole turhaa kiirettä.”
Arja tapaa usein kahta vakituisesti Syroksella asuvaa suomalaista ja muutamia ystäviään, jotka lomailevat saarella toistuvasti.
”Onneksi minulla on vanhoja ystäviä, jotka käyvät täällä ja pitävät minuun yhteyttä. Olen myös saanut monia uusia ystäviä, joista on tullut minulle hyvin rakkaita. Olen kiitollinen ihanista ihmisistä ympärilläni.”
Kuin puolet itsestä olisi poissa
Arjan suureksi suruksi Teija menehtyi yllättäen 12 vuotta sitten. Hän oli Josephin kummitäti.
”Se oli niin kova isku, että tuntui kuin puolet itsestäni olisi lähtenyt pois. Olimme Teijan kanssa läheisempiä kuin sisarukset.”
Mutta onko Arjan elämä muutoin nyt sellaista, mitä hän Syrokselle muuttaessaan kuvitteli?
”Minulla ei koskaan ollut odotuksia. Olen aina ajatellut, että katsotaan, mitä tulee eteen huomenna. Halusin ja sain rauhallisen, hyvän elämän.”
Arja on onnellinen kodistaan ja siitä, että on saanut tehdä työtä, josta hän pitää. Myös pitkä liitto Georgoksen kanssa saa hänet tuntemaan iloa.
”Tunsin Georgoksen kanssa oloni turvalliseksi alusta asti. Olin tottunut tulemaan toimeen itsekseni, mutta tietysti lapsuuteni kokemukset olivat jättäneet jonkinlaisen turvattomuuden tunteen. Hänen kanssaan tunsin olevani kotona.”
Georgos ei viljele rakkaudentunnustuksia tai sanahelinää. Mutta sitten kun hän puhuu kauniisti, hän todella tarkoittaa sitä.
”Mieheni ei ole vilkas ja äänekäs kuten kreikkalaiset yleensä, vaan muistuttaa ennemminkin suomalaista hillittyä miestyyppiä.”
Vuosien varrella Arja on käynyt useita kertoja Suomessa, kuten myös muu perhe lukuun ottamatta pikkuista Ariaa. Tytölle Jaja on kuitenkin luvannut, että yhteinen reissu toteutetaan.
Kotiin viemisiksi Arja ostaa Suomesta lakritsaa ja vihreitä kuulia. Niitä hyvät ystävät myös tietävät tuoda Arjalle käydessään hänen luonaan. Näiden herkkujen ja syksyisten ruskan värien lisäksi Arja ei kaipaa Suomesta mitään.
”Olen juurtunut tähän maahan kasviemme ja puidemme mukana. Tämä saari on minun kotini.” V
