Home » Ashwagandhalla lääkitään niin ahdistusta kuin nivelrikkoakin – hyödyistä ei näyttöä, riskeistä kyllä

Ashwagandhalla lääkitään niin ahdistusta kuin nivelrikkoakin – hyödyistä ei näyttöä, riskeistä kyllä

Sosiaalisessa mediassa trendaavan ashwagandha-ravintolisän eli rohtokoision kerrotaan auttavan muun muassa stressin hallinnassa, parantavan unta sekä tukevan jaksamista.

Ashwagandha on pieni puuvartinen pensas, jota kasvaa esimerkiksi Kanarian saarilla, Etelä-Afrikassa ja Intiassa. Kasvia tai sen osia, erityisesti juuria, on käytetty pitkään ayurvedaperinteen mukaisessa lääkinnässä. Perinteeseen perustuvia ashwagandhan käyttöaiheita ovat muun muassa:

ADHD

Ahdistus

Hedelmättömyys

Kaksisuuntainen mielialahäiriö

Kognition parantaminen

Nivelrikko

Seksuaalitoimintojen häiriö

Stressin helpotus

Urheilusuorituskyvyn parantaminen

Uupumus

Vaihdevuosioireet

Tieteelliseen näyttöön perustuvia käyttöaiheita ei kuitenkaan ole pystytty osoittamaan. Ashwagandhan vaikutusmekanismeista ei myöskään ole tietoa.

Jos ashwagandha tuntuu lisäävän omaa jaksamista ja parantavan mielialaa, kyse voi olla todellisen tehon sijaan lumevaikutuksesta.

”Mieliala voi ihmisillä vaihdella päivästä toiseen monesta syystä. Jos kokee, että mieliala paranee jo päivässä rohtokoision käytön jälkeen, muutos ei välttämättä johdu rohtokoisiosta”, kertoo ylilääkäri Maria Paile-Hyvärinen Lääkealan turvallisuus ja kehittämiskeskus Fimealta.

Lisäksi syy-yhteyden varmistamiseksi tarvitaan satunnaistettuja sokkoutettuja kokeita.

”Yhden ihmisen kokemus ei ole tieteellinen todiste, mutta voi toki olla yksilölle merkityksellinen.”

Lue myös: Nosebo vaikuttaa päinvastoin kuin plasebo – moni tekee hätäisiä päätelmiä siitäkin, miten ruoka-aine kurjistaa omaa oloa

Ashwagandhaa myydään erilaisina valmisteina

Ashwagandhaa myydään Suomessa kapseleina, tabletteina ja jauheena. 120 ashwagandha-kapselin pakkaus maksaa noin 25 euroa ja 150 gramman jauhepussi noin 9 euroa. Annostus on 2–4 kapselia tai puoli teelusikallista päivässä.

Muun muassa käytetty kasvinosa, käsittelytapa, uuttoliuotin, uutteen vahvennos ja annos vaikuttavat kasviperäisten valmisteiden tehoon ja turvallisuuteen.

Markkinoilla oleviin ravintolisävalmisteisiin on Paile-Hyvärisen mukaan vaikea ottaa kantaa, koska niistä ei yleensä ole tarkkoja tietoja saatavilla.

”Jos jotain valmistetta on tieteellisesti tutkittu, emme tiedä voiko tuloksia soveltaa muuhun samasta kasvista olevaan valmisteeseen, koska yleensä valmisteita ei ole kuvattu riittävällä tarkkuudella vertailun mahdollistamiseksi. Meillä ei kuitenkaan ole tiedossa, että mistään rohtokoisiovalmisteesta olisi riittävää teho- tai turvallisuusnäyttöä.”

Ashwagandha-kasvia on käytetty tuhansien vuosien ajan ayurvedassa eli intialaisessa perinteisessä lääketieteessä.

© iStock

Ashwagandha eli rohtokoisio voi aiheuttaa maksavaurion

Vaikka ashwagandhan vaikutuksia ei ole pystytty ainakaan toistaiseksi todistamaan, siihen liittyvistä riskeistä on kuitenkin jonkin verran tietoa.

Rohtokoisiorohdokset ovat pääsääntöisesti olleet hyvin siedettyjä, mutta niiden käyttöön on liittynyt jonkin verran vakaviakin maksavaurioita. Maksavaurio voi olla pitkään oireeton.

”Syy-yhteys ashwagandan ja maksavaurioiden välillä on todennäköinen, mutta kyse on harvinaisesta haitasta. Runsaaseen käyttöön nähden tiedossa olevia maksahaittoja on melko vähän”, Paile-Hyvärinen sanoo.

Jos ihmisellä kuitenkin on jo valmiiksi ongelmia maksan kanssa, ashwagandan käyttö voi olla riskialtista.

”Vaikka ei tiedetä, millä mekanismilla rohtokoisio voi vaurioittaa maksaa, maalaisjärjellä ajateltuna maksaa ei kannata rasittaa turhaan, jos ongelmia on jo ennestään.”

Heille rohtokoisiota ei suositella

Ashwagandhaa ei suositella myöskään raskaana oleville tai imettäville. Rohtokoision käytön turvallisuudesta raskauden ja imetyksen aikana ei ole tutkimustietoa. Lisäksi rohtokoisiota on käytetty esimerkiksi Kiinassa ja Intiassa abortin tekoon.

”Riippumatta siitä, voiko ashwagandha todella aiheuttaa raskauden keskeytymisen vai ei, ravintolisää ei ainakaan voi raskaana oleville suositella.”

Ashwagandhaa, kuten muitakaan luontaistuotteita, ei pitäisi käyttää myöskään silloin, jos ihmisellä on vaikea sairaus, jonka lääkityksen pitoisuuksien on tärkeä pysyä tasaisina. Esimerkiksi epilepsia-, verenohennus- ja HIV-lääkkeet ovat sellaisia, joiden kanssa ei tule käyttää tuotteita, joiden vaikutuksista ei tiedetä.

Euroopan elintarvikevirastojen verkosto on todennut, että ashwagandhalla saattaa myös olla syöpää aiheuttavia vaikutuksia.

Lue myös Kotiliesi.fi: Voiko vitamiineja syödä vielä parasta ennen -päiväyksen jälkeen? Tutkija kertoo, mitä vitamiineille tapahtuu niiden vanhetessa

Selaa ylöspäin