Aulikki Oksanen jäi vuosi sitten leskeksi – rakasti puolisossaan ja Mikko Niskasessa samoja piirteitä

Kirjailija Aulikki Oksanen oli 23-vuotias, kun hän kesäkuun neljäntenä päivänä 1968 kirjoitti kalenteriinsa aihion tunnetuimpaan laulutekstiinsä.

Mutta sinä ihminen, sinä mies, jota kaikesta huolimatta rakastan, olet minun mukanani kuin ilma ja jokainen suun avaus, ja minun vaatteeni joita ilman olisin alasti, ja minun ruumiini jota ilman olisin pelkkä tuhka, ja minun silmäni, jota ilman olisin pelkkä kuolema, pelkkä kuolema olisin ilman sinua, jota rakastan.

Sotkuisella käsialalla pitkin poikin sivuja levittäytynyt teksti oli rakkaudentunnustus elokuvaohjaaja Mikko Niskaselle.

Aulikin ystävä Kaj Chydenius antoi runolle sävelet, ja Sinua, sinua rakastan kuultiin Niskasen ohjaamassa elokuvassa Asfalttilampaat.

– Sanat olivat sidottuja aikaansa, enkä nuorena olisi osannut kuvitella, että ne jäisivät elämään vuosikymmeniksi. Laulun vastaanotto on vieläkin hämmentävää, sanoo heinäkuussa 80 vuotta täyttänyt Aulikki.

Kun hän puhuu, oikeassa kädessä välkähtää kolme suurta hopeista sormusta ja riippuvat korvakorut heilahtavat.

Parikymppinen Aulikki oli tavannut itseään neljätoista vuotta vanhemman Niskasen keväällä 1966. Aulikki oli tullut Kokemäeltä Helsinkiin kolme vuotta aiemmin, pyrkinyt Ateneumiin mutta päätynyt opiskelemaan opettajaksi – ja mennyt televisioelokuvan koekuvauksiin. Niissä Niskanen suuteli häntä.

– Kyllä sellainen tulisuudelma pyörrytti nuorta päätäni, mutta en rakastunut Mikkoon ensi silmäyksellä eikä hän ollut ensimmäinen mieheni. Osasin pitää huolta itsestäni. Päätin ihmissuhteistani ja romansseistani itse. En kiistä, etteikö minulla olisi ollut rohkeutta rakastaa.

Ehkäisypillerit toivat Aulikin sukupolvelle uutta liikkumavapautta. Raskaus ei kuulunut hänenkään suunnitelmiinsa. Aulikki lainasi ystävänsä kihlasormuksen, kun hän meni gynekologin vastaanotolle, sillä e-pillereitä saivat 1960-luvulla vain kihloissa tai naimisissa olevat naiset.

Aikansa julkkisromanssi elokuvaohjaajan kanssa

Kyseessä oli aikansa julkkisromanssi: Mikko Niskanen oli tunnettu elokuvaohjaaja ja Aulikki nuori kulttuuriradikaali. Hän oli voittanut J.H. Erkon rahaston runo- ja novellikilpailun, ja hänen esikoisromaaninsa Hevosen kuolema oli ollut tapaus. Vietnamin sodan vastustaminen oli vienyt nuoren naisen vasemmistolaiseen kulttuuriliikkeeseen, ja Aulikki oli mukana Ylioppilasteatterissa.

Rakkauslaulujen lisäksi Aulikki esitti ja kirjoitti myös poliittisia ja yhteiskunnallisia lauluja.

”Erotomaani, joka menee lurittelemaan vallankumouslauluja televisiossa”, Aulikista kirjoitettiin. Aulikki ja hänen ystävänsä, ohjaaja Kaisa Korhonen vertailivat, kumpi sai pahempia solvauskirjeitä. Myös Aulikin vanhemmat saivat osansa herjaamisesta. He kuitenkin puolustivat tytärtään aina.

– Suhteeni vanhempiini eivät koskaan rikkoutuneet, vaikka ankarat aatteeni joskus pahoittivat heidän mielensä. Jokainen meistä kuudesta lapsesta oli saanut arkista tasavertaista rakkautta ja huomiota.­ Se rakkaus on kantanut minua näin pitkälle. Se on ollut turvallinen, henkinen aarre, jonkinlainen kilpi.

Aulikki ei muuttanut yhteen Niskasen kanssa, koska ei halunnut emännäksi. Elämä tunnetun ohjaajan keskusta-asunnossa oli levotonta, ja Aulikki tarvitsi kirjoitusrauhaa. Eräissä juhlissa tunnettu psykiatri tuijotti keittiön tiskiröykkiötä ja sanoi, että Aulikin oli korkea aika ruveta tiskaamaan. ”Tiskaa itse”, Aulikki vastasi.

– Oli minussa Penelopeakin. Aloin tehdä Mikolle modernia ryijyä, Gretchen ja Jakob vaihtavat sydämiä oli sen nimi. Luulen, että Mikosta oli kivaa, kun olin tekemässä ryijyä, kun hän tuli kotiin.

Niskasella oli samaan aikaan myös muita naisia, ja se sattui. Hänen kotiinsa saattoi juhlien jälkeen jäädä Aulikille tuntemattomia naisia. Eräänä yönä Aulikki heräsi siihen, että vieras nainen ilmestyi makuuhuoneen ovelle puukko kädessään.

Aulikki purki mustasukkaisuutta unissaan. Hän näki unta, että humautti naisen kaulan kirveellä irti, mutta kiinnitti pään paikalleen ja kehotti naista käyttämään korkeita kauluksia, jotta arpi ei näkyisi. Tästä hän piirsi kuvan omaelämäkerralliseen teokseensa Piispa Henrikin sormi ja muita katkelmia (2004).

Helena Ruuskan kirjoittamassa tuoreessa elämäkerrassa Aulikki Oksanen – Hyppy syreenien tuleen kerrotaan, kuinka Aulikki mietti, pääsisikö irti Niskasesta, jos tapaisi toisen miehen, joka puhuisi hänelle ja koskettaisi häntä. Tällaisesta kohtaamisesta syntyi lauluteksti Puhu minulle rakkaudesta, jonka Arja Saijonmaa levytti vuonna 1969.

Aulikin ja Mikon suhde kesti kolme vuotta. Ei mikään pikkujuttu, Aulikki sanoo. Se päättyi, kun Niskanen alkoi tehdä elokuvaa Kahdeksan surmanluotia. Pääosaa itse näytellyt ohjaaja rakastui kuvauksissa vastanäyttelijäänsä.

– Eron jälkeen makasin lattialla ehkä kuukauden, mutta sitten ystävät kiskoivat minut takaisin maailmaan. Mikko oli hurja rakkaus. Olin nuori ihminen, joka lähti suhteeseen täysillä. Juuri siksi eroaminen oli niin tuskallista.

Esiintymisen huuma avautui Aulikille jo nelivuotiaana

Aulikki kertoo tarinaansa itselleen tärkeässä Musiikkitalossa Helsingissä. Hän esiintyi siellä keväällä kirjallisuusyhteisö Tekstin Talon ja Helsingin kaupunginorkesterin Tarujen taikalinnut -konsertissa. Orkesteri esitti brittisyntyisen Thea Musgraven sävellyksen, ja Aulikki lausui teoksen inspiroimana kirjoittamansa runon.

Elokuussa Aulikki esiintyi ravintola Kosmoksen satavuotisjuhlilla, ja syksyllä on Arena-teatterissa Helsingissä kaksi loppuunmyytyä konserttia, joissa Aulikin rooli on lausua runojaan.

– En kyllästy esiintymiseen koskaan, Aulikki sanoo.

Esiintymisen huuma avautui Aulikille jo nelivuotiaana, kun hän lausui koulun salissa runon pikkiriikkisestä mummosta ja kissasta.

– Sain ensi kertaa kokea, millaista on saada yleisön lämpöä ja vastakaikua. Se on kuin hunajaa, jota tallennan Nalle Puhin purkkiin, panen kannen kiinni ja avaan pahoina päivinä. Esiintyminen on minulle taikuutta ja juhlaa.

Vanhemmat tukivat Aulikin ilmaisuntarvetta pienestä asti. Opettajaisä oli kirjoittanut runoja itsekin, ja äiti oli kirjallisesti lahjakas. Kerran viisivuotias Aulikki seisoi polvillaan penkin edessä kirjoittamassa, kun perheen piti lähteä kylään.

– Isä ja äiti katsoivat toisiaan kynnyksellä ja jäivät odottamaan minua.

Isä laittoi Aulikin laulamaan duettoja isosisko Marja-Liisan kanssa. Hän opetti lapset artikuloimaan huolellisesti, minkä kuuli Aulikin laulussa myöhemminkin.

– Kansakoulu oli laulava koulu. Olen velkaa kalevalaiselle lauluperinteelle, jonka sain isän ja varsinkin äidin kautta.

Laulurunous on ollut Aulikille kirjoittajana luontaista. Hän pitää itseään onnekkaana, koska säveltäjät ovat tarttuneet hänen teksteihinsä. Usein hän kiikutti laulunsa Kaj Chydeniukselle, mutta Aulikin runoja ovat säveltäneet muiden muassa Eero Ojanen, Henrik Otto Donner ja nuoremmista tekijöistä Kerkko Koskinen ja Tuure Kilpeläinen.

Lue myös: Anni, 78, iski tansseissa elämänmittaisen rakkautensa klassisella repliikillä – ”Olen rakastanut ihan hirveästi”

Aulikki sai elämänmittaisen liiton

Keväällä 1970 Aulikki näytti laulutekstinsä Kenen joukoissa seisot nuorelle radikaalille, Alpo Haloselle. Tämä luki runon, kehui sitä – ja ymmärsi olla kysymättä, oliko Aulikki kirjoittanut sen itse.

Alpo oli 25-vuotiaan Aulikin mielestä kiinnostavan tuntuinen kaveri, mutta aluksi hän katseli itseään viisi vuotta nuorempaa miestä kuin koulupoikaa.

Alpo Halosella ja Mikko Niskasella oli kahdenkymmenen vuoden ikäero. Hurjan ja tuskallisen rakkaustarinan jälkeen Aulikki ei ollut valmis hyppäämään uuteen suhteeseen eikä rakastunut äkkiä.

– Mutta kiinnitin huomiota Alpon sieraimiin, ja näin hänessä saman sisäisen tulen kuin Mikossa. Molemmat olivat maalaisjätkiä, joilla oli käytännön tatsi. He olivat nähneet elämää monesta kulmasta ja tarttuivat asioihin, ratkaisivat ja tekivät.

Aulikki ja Alpo pysyivät yhdessä ja saivat kaksi lasta, Ainon ja Antin.

– Pitkä avioliitto ei ole laguuni, vaan siihen on kuulunut valtavia mustasukkaisuuden ja tuskan hetkiä ja pettymyksiä.

Silti rakkaus jää.

– Se kolhiintuu, voi olla repaleista ja vaihtaa väriään, mutta se voi olla syvempää ja monimuotoisempaa kuin lyhyt suhde. Se on lujempaa ja läheisempää, mutta se ei tarkoita, että siitä puuttuisi kiihkoa. Olen läpi elämäni ollut kiihkeä ihminen.

Elämänmittainen liitto tuntuu Aulikista oikealta ratkaisulta.

– Luulen, että olen paljon ehjempi sen takia, että oli mahdollista elää Alpon kanssa hänen kuolemaansa asti. Jos olisimme eronneet, en tiedä, kuinka olisin koonnut itseni.

Aulikille Alpo oli luonnonihminen, hän näki puolisossaan kettua ja ilvestä. Aulikille luonto ja ihminen eivät ole erillisiä, vaan yhtä. Hän muistaa, millaista oli kohdata lapsena lumikon silmät halkopinossa, jonne hän uteliaana kurkisti.

– Se oli huumaava kokemus. Tunsin, että olemme heimolaisia, vain vähän erilaisia.

Vuosi sitten syyskuussa Aulikki jäi leskeksi, kun syöpää sairastanut Alpo menehtyi leikkauksen alla. Sitä ennen tämä oli saanut leikkauksella ja hoidoilla kuusi vuotta lisää elinaikaa.

Puolison henkinen palo oli tallella loppuun asti. Hän oli savolaispoika, jolla oli hauska, älykäs huumori, ja Aulikki sai paljon arkipäivän voimaa hänen leukailuistaan.

Surussa Aulikkia ovat kannatelleet lapset puolisoineen, sisarukset ja ystävät. He auttoivat silloinkin, kun viime helmikuussa oli vaikea vaihe. Aulikki tunsi vajoavansa niin syvään kuoppaan, että pelkäsi, ettei pääse sieltä pois.

Kaikki Oksasen kuusi sisarusta, kolme tyttöä ja kolme poikaa, ovat yhä elossa. Koko suku pikkuserkkuja myöten tapaa joka vuosi, ja pian osa suvusta vie Aulikin isoveljen mökille Päijänteelle.

Lue myös Kotiliesi.fi: Leskenä 1,5 vuotta elänyt Satu Hassi kertoo, mikä tuo lohtua: ”Olen laittanut valokuvia esille niin, että näen ne ruokapöydästä, jotta Jukka on läsnä”

Isoäitiys tuo Aulikille valtavasti uutta valoa

Isoäidiksi Aulikki tuli ensi kertaa 54-vuotiaana, kun Ainon esikoistytär, nykyisin Sylviksi kutsuttu Omppu syntyi. Myöhemmin perhettä kohtasi suuri suru, kun Ainon puoliso menehtyi aivokasvaimeen.

Nyt Aulikki on neljän lapsen isoäiti. Ainolla on uuden puolisonsa kanssa myös kouluikäinen poika, ja Antilla on puolisonsa kanssa kaksi tytärtä.

Isoäitiys tuo Aulikille valtavasti uutta valoa. Sormukset välkähtävät, kun hän kertoo, että pieni lapsenlapsi on tulossa yökylään. Silloin Vuosaaren taiteilijatalon parvekkeella pidetään egyptiläiset mehukestit.