Home » Bella Forsgrén on löytänyt hiustyylin epäonnisten kokeilujen jälkeen – pesemiseen kuluu enemmän aikaa kuin meikkaamiseen

Bella Forsgrén on löytänyt hiustyylin epäonnisten kokeilujen jälkeen – pesemiseen kuluu enemmän aikaa kuin meikkaamiseen

Bella Forsgrén, 32, on vihreiden kansanedustaja, jonka vapaa-aika on mennyt viime aikoina puutarhahommissa. Hänen hirsitalonsa pihalla on myös kasvihuone.

– Olen hurahtanut viljelyyn, Bella kertoo.

Lue myös Kotiliesi.fi: Kansanedustaja Bella Forsgrén, 28, on muuttanut painavan antiikkisohvansa kanssa jo 7 kertaa

Millainen on ihonhoitorutiinisi?

Ihoni oli pitkään hyvässä kunnossa, ja aloin pitää hyvää ihoa itsestään selvänä asiana. Mutta hieman alle kolmekymppisenä, kun elämässäni oli meneillään stressaava vaihe, kasvoilleni nousi näppylöitä, joita minulla ei ollut koskaan aiemmin ollut.

Ennen kuin itse tajusin, ihoni kertoi minulle, että olin ylikuormittunut. Silloin ymmärsin, että kehoa kannattaa kuunnella.

Nykyään pyrin hoitamaan ihoani huolellisesti. Puhdistan kasvoni kahteen kertaan sekä aamulla että illalla ja lopuksi läträän kunnolla kasvovedellä. Sitten levitän joko kasvovoiteen tai seerumin.

Suojaan kasvoni auringolta. Käyn myös kosmetologilla tarpeen mukaan.

Miten meikkaat?

En meikkaa joka päivä. En myöskään ole kovin hyvä meikkaamaan. Toki minun pitää ottaa huomioon, että kansanedustajana voin joutua kameroiden eteen kesken työpäivän.

Kerran minua haastateltiin televisioon yllättäen, eikä minulla ollut meikkiä. Sain huolestuneita viestejä, joissa kyseltiin, miksi näytin niin rasittuneelta. En ollut oikeasti väsynyt, olin vain ilman meikkiä.

Bella valmistui ylioppilaaksi Äänekosken lukiosta vuonna 2011.

Töihin lähtiessäni teen nopean meikin, johon menee noin vartti. Tasoitan ihon väriä CC-voiteella, levitän poskipunan ja korostan huulia punalla. Värjään kulmani ja laitan ripsiväriä.

Juhliin lähtiessäni käytän myös varjostus- ja korostustuotteita. Toisinaan joku ystävistäni tekee minulle meikin juhliin, ja sellaiset päivät ovat onnenpäiviäni.

Lue lisää: Tuleva kansanedustaja Bella Forsgrén: ”Jokaisen pitäisi voida toteuttaa unelmiaan”

Miten suhtauduit ulkonäköösi nuorempana, entä nyt?

Olen aina ollut itsevarma ja suhtautunut armollisesti itseeni. Vuodet eivät ole muuttaneet mitään.

Miten hiustyylisi on vaihdellut vuosien varrella?

Nuorena haaveilin lyhyes­tä ja vaaleasta kampauksesta Gwen Stefanin tyyliin. Kun omat hiukseni vaalennettiin, niistä tulikin keltaiset.

Hiukseni on kerran suoristettu kemiallisesti, mutta sen jälkeen ne menivät huonoon kuntoon ja katkeilivat. Nyt suosin kahta kam­pausta: lettejä ja afroa.

Nykyään pitkätukkaisella Bellalla oli pikkutyttönä lyhyt hiusmalli.

Kiharakampaus on näyttävä, ja pidän hiuksiani auki erityisesti vapaa-ajallani. Talvisin suosin lettejä, jotka myös suojaavat hiuksiani. Lettikampaus myös nostaa kasvojeni piirteet esiin.

Hiusten peseminen on iso operaatio, johon kuluu tunteja. Käytän apuna hiuksiin jätettäviä hoitoaineita ja selvityssuihkeita.

Mitkä ovat ulkoisen ja sisäisen hyvinvointisi kulmakivet?

Olen kantapään kautta oppinut, että stressiä pitää hallita. En enää laiminlyö liikuntaa, ja nyt apunani on personal trainer. Kävelen paljon luonnossa, silloin myös mieleni lepää.

Minulle hyvä yö tarkoittaa 8–9 tuntia unta. Pärjään vähemmälläkin, mutta silloin en jaksa tehdä töitä täydellä teholla seuraavana päivänä.

Menen nukkumaan noin kymmeneltä ja herään seitsemän kahdeksan välillä. Tavoitteenani olisi herätä jo kuudelta, jolloin ehtisin treenata ennen töihin menoa.

Juttu on julkaistu Anna-lehdessä 39/2024.

Selaa ylöspäin