Valkeakosken teinisurmasta epäilty vangittu – peitteli kasvojaan oikeudessa
Vangitsemisoikeudenkäynti järjestettiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa.
Vangitsemisoikeudenkäynti järjestettiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa.
Belgiassa on tehty uusia etsintöjä osana rikostutkintaa Venäjän vaikuttamisesta Euroopan parlamentissa.
Deontay Wilderin mukaan Oleksander Usykilta ryöstettiin tyrmäysvoitto nyrkkeilyn raskaan sarjan MM-ottelussa Tyson Furya vastaan.
Ranskalaisen PSG:n jättävä Kylian Mbappe on jäänyt ilman palkkasaataviaan, kertoo ranskalainen L'Equipe.
Miikka Salomäki ja Henrik Haapala eivät jatka jääkiekkouriaan Sveitsin liigan Lausannessa.
Vainaja löytyi kesken kouluretken. Laukaassa yläkoululaiset löysivät tiistaina vainajan koulun retkellä. Sydän-Laukaan koulun seitsemännen luokan oppilaat olivat retkellä, kun he näkivät ruumiin. Ryhmän mukana ollut opettaja soitti hätäkeskukseen, kertoo Laukaan kunnan sivistysjohtaja Jussi Silpola Iltalehdelle.
Kun Puolustusvoimien riveissä kuolee ihmisiä, tapauksissa toistuu erityisesti yksi piirre. Asiantuntijan mukaan näin ei tarvitsisi olla, jos tietyt asiat muuttuisivat. Dragsvikissa tapahtui ihme. Varusnainen oli hukkuneena kymmenen minuuttia – ja selvisi 16 päivän sairaalajakson jälkeen tapauksesta ilman pysyviä fyysisiä vammoja. Aina asiat eivät ole kuitenkaan päättyneet yhtä onnellisesti. Iltalehden selvitys käy läpi Puolustusvoimien tapaukset, joissa...
Sopimuksessa rajoitetaan panssarivaunujen, sotilaslentokoneiden ja muun kaluston määrää Euroopassa. Valko-Venäjän presidentti Aljaksandr Lukašenka on allekirjoittanut asetuksen, jolla maa jäädyttää osallistumisensa TAE-sopimukseen, jolla rajoitetaan tavanomaisia aseita Euroopassa, kertoo uutistoimisto AFP. Asetus julkaistiin keskiviikkona hallinnon verkkosivuilla.
18-vuotiasta epäiltyä esitetään vangittavaksi Pirkanmaan käräjäoikeudessa kello 13. Poliisi esittää 18-vuotiasta valkeakoskelaista miestä vangittavaksi taposta ja törkeästä lapsenraiskauksesta epäiltynä. Poliisi epäilee, että nuorukainen surmasi 15-vuotiaan tytön viime lauantain vastaisena yönä Valkeakoskella.