Stubb kuvaili Putinia kahdella paljonpuhuvulla sanalla
Aina kun Suomi ja Viro tapaavat, on teemoja Stubbin mukaan kolme: "Turvallisuus, turvallisuus ja turvallisuus".
Aina kun Suomi ja Viro tapaavat, on teemoja Stubbin mukaan kolme: "Turvallisuus, turvallisuus ja turvallisuus".
Miestä esitetään vangittavaksi todennäköisin syin epäiltynä taposta ja törkeästä lapsenraiskauksesta.
Ficoa ammuttiin neljästi lähietäisyydeltä alavatsaan, kertoo Reuters.
Espanjalaisen tuomioistuimen mukaan Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa ja Euroopan jalkapalloliitto Uefa käyttivät määräävää asemaansa väärin ja estivät vapaan kilpailun, kun ne vastustivat Euroopan Superliigan perustamista.
Jokainen ihminen hengittää ja nielee mikromuoveja päivittäin. Arkisilla valinnoilla voit pienentää mikromuovikuormaasi.
Teinit osoittelivat sivullisia kuula-aseella sunnuntaina. Tilanne johti poliisioperaatioon. Ampuma-asehavainto johti poliisioperaatioon Pietarsaaressa sunnuntaina illalla, tiedottaa Pohjanmaan poliisilaitos. Poliisin mukaan sivullinen soitti hätäkeskukseen noin kello 19 huomattuaan kahden nuoren osoittelevan aseella ohikulkijoita talon katolta.
Kaupan alan analyytikko tulkitsee Lidlin toimista, että ketju haluaa suunnata tehokkaampaan kasvuun. Lidl on ollut viime aikoina otsikoissa tiuhaan, milloin mielivaltaisen bonusjärjestelmän ja milloin takautuvien korttiveloitusten tai virheellisesti uudelleenlunastettavien etuseteleiden tiimoilta. Tuorein saksalaisen kauppaketjun edesottamuksista oli yhtiön teettämä ostoskorivertailu, jonka perusteella se julistautui Suomen halvimmaksi kauppaketjuksi. Kaupan alan analyytikko Arhi Kivilahti katsoo, että temppu osoittaa,...
Paikalla on useita poliisin yksiköitä. Suomen Tukholman-suurlähetystöllä on meneillään poliisioperaatio, kertoo Aftonbladet. Paikalla on useita poliisin yksiköitä. Lehden mukaan kyse on ilmastoaktivistien mielenilmauksesta, jossa useat ihmiset ovat lukinneet itsensä kiinni suurlähetystörakennukseen.
Yhdeksän naisurheilijaa sai omat barbienuket. Barbienukkeja valmistava Mattel on julkaissut yhdeksän naisurheilijan näköisnuket tuodakseen esiin heidän esimerkkinsä tuleville urheilijatoivoille. Yksi oman nuken saaneista on puolalaissprintteri Ewa Svoboda, 26, josta tuli viime kesänä ensimmäinen maansa edustaja naisten satasen MM-finaalissa.
David Pastrnak muistutti Tšekin pärjäävän maailman kovimmille kiekkomaille. Tšekki juhlii historiansa seitsemättä maailmanmestaruutta. Sveitsiä vastaan pelatun MM-finaalin ratkaissut David Pastrnak julkaisi Instagram-tilillään päivityksen, jonka kuvassa voipunut ja onnellinen sankari pitelee käsissään mestaruuspokaalia ja kaljatölkkiä.