Home » Luokittelematon » Page 4044

Euran kirvesmurhaaja istunut vankilassa yli 20 vuotta – Vapaus koittaa ensi vuonna

Kirvesmurhaaja oli vapautunut vankilasta vain kaksi kuukautta ennen hirveää tekoa. Rikos tapahtui jouluaattona 2004 yksityisasunnossa Eurassa. 35-vuotiaan euralaismiehen ja hänen uhrinsa välille oli nähtävästi syntynyt riitaa rahasta. Ennen kirveen esille ottamista euralainen oli uhannut toista miestä veitsellä. Muut paikalla olleet saivat veitsen kuitenkin euralaiselta pois. Tämä etsi käsiinsä kuitenkin seuraavaksi pienen kirveen, jolla hakkasi avuttomana...

Lue lisää

Asiantuntija Hanna Smith nostaa uuden mahdollisen syyn Venäjän oudolle toiminnalle

Venäjän puolustusministeriön esitys Itämeren merirajojen muuttamisesta synnytti Suomessa spekulaatioita vaikutusoperaatiosta. Hanna Smithin mukaan Venäjän kimmoke saattoi olla virolainen konferenssi. Venäjän media uutisoi tiistaina maan puolustusministeriön luonnoksesta, jonka mukaan Venäjä on ilmoittanut aikovansa muuttaa yksipuolisesti määritelmäänsä Suomen ja Liettuan vastaisesta merirajastaan. Koko Suomi ylintä valtiojohtoa myöten kuuli asiasta median välityksellä.

Lue lisää

Uskomaton ratkaisu! Koripallon Suomen mestaruus ratkesi viimeisillä sekunneilla

BC Nokia otti seurahistoriansa ensimmäisen Suomen mestaruuden. BC Nokia on koripallon Suomen mestari. Mestaruus Helsinki Seagullsia ratkesi dramaattisella tavalla seitsemännen ja ratkaisevan finaaliottelun viimeisillä sekunneilla loppulukemiin 76–75. Seagulls johti ottelua vielä viimeisen neljänneksen alkaessa kuudella pisteellä. Raivoisan nousun esittäneet nokialaiset nousivat kuitenkin johtoasemaan viimeisellä mahdollisella hetkellä.

Lue lisää

Wilma Murto hämmentyi ihmisten käytöksestä: ”Mitä se kenellekään kuuluu”

Seiväshyppääjällä on Suomen kuuluisin akillesjänne. Paluukisa tuotti salonkikelpoisen tuloksen 460 senttiä. Voidaan liioittelematta todeta, että Wilma Murron akillesjänne on ollut viime kuukaudet Suomen kuuluisin. Hallikaudella sattuneen loukkaantumisen jälkeen ei ole ollut päivääkään, ettei joku olisi kysynyt asiasta.

Lue lisää

Oliver Helanderilta rankkaa tekstiä: ”Selkä meni, ei pysty kävelemään”

Keihäsmies heitti huumoria. Keihäsmies Oliver Helander heitti rankkaa huumoria perjantaina Lahdessa. – Selkä meni niin pahaan kramppiin. Nyt ei pysty kävelemään, Helander vastasi kysymykseen, miksi hän jätti gp-kisan kaksi viimeistä kierrosta väliin.

Lue lisää
Selaa ylöspäin