50-vuotias | Mirva Merimaa ”osti” itselleen työpaikan, josta tuli lippukaupan menestystarina
Tiketti-lipputoimiston toimitusjohtaja Mirva Merimaa on viime vuosina kantanut huolta koko tapahtuma-alasta.
Tiketti-lipputoimiston toimitusjohtaja Mirva Merimaa on viime vuosina kantanut huolta koko tapahtuma-alasta.
Natalia-niminen simpanssinaaras menetti poikasensa sen ollessa vain muutaman päivän ikäinen.
Itävallan romahdus tarjolla olleen jääkiekon MM-kisojen pudotuspelipaikan edessä ei yllättänyt lainkaan MTV Urheilun asiantuntijaa Karri Kiveä. Leijonille Iso-Britannian voitto tuli todella vapauttavana uutisena.
Juustoportti kertoo, että erässä vispikermaa on havaittu laatupoikkeama, jonka vuoksi kerma saattaa pilaantua ennenaikaisesti. Juustoportti vetää takaisin erän viiden desin pakkauksessa myytyä vispikermaa. Vispikerma 5 dl laktoositon UHT -tuotteen laatupoikkeama voi aiheuttaa sen ennenaikaisen pilaantumisen, joka on havaittavissa pahana hajuna, makuna, tuotteen paksuuntumisena tai paakkuuntumisena.
Vainaja oli ilmoitettu kadonneeksi tasan kaksi vuotta sitten. Keväällä 2022 kadonnut, tuolloin 84-vuotias liperiläismies löytyi rantavedestä kuolleena Liperin Pyhäselällä, kertoo poliisi. Vainaja löydettiin 11. päivä toukokuuta Piitsamonniemestä. Hänet oli ilmoitettu kadonneeksi 21.5.2022. Poliisi sai vahvistuksen henkilöllisyydestä hammastunnistuksen jälkeen.
Kansanedustaja Timo Vornasen ampuman varoituslaukauksen pitäminen perusteltuna on poliisitarkastaja Marko Heikkilän mukaan ”syvällä juridiikassa”. Kansanedustaja Timo Vornanen kertoi tiistaina pitämässään tiedotustilaisuudessa huhtikuun lopun tapahtumien kulusta omasta näkökulmastaan. Vornanen käytti tuolloin käsiasetta Bar Ihkun Helsingin keskustassa. Vornanen perusteli ampuneensa varoituslaukauksen katuun henkeen ja terveyteen liittyvien uhkausten takia, jotka kohdistuivat häneen illan aikana.
Kadonnut mies löydettiin kuolleena kahden vuoden jälkeen. Poliisi etsi kadonnut yli 80-vuotiasta miestä Liperissä. Hänen soutuveneensä löydettiin tyhjänä ajelehtimassa Pyhäselällä. Alueella tehtiin useita vesistöetsintöjä katoamisen jälkeen, mutta miestä ei löydetty.
Antti Kurvinen (kesk): ”Pääministerin pitää oikoa väärä todistuksensa.” Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen syyttää pääministeri Petteri Orpoa (kok) valehtelusta. – Hallituksen ministereiden eduskunnalle sanoman tulee olla totta. On vakava asia, että pääministeri antaa väärän todistuksen eduskunnalle. Keskustan eduskuntaryhmä vaatii, että pääministeri Orpo oikoo ensi tilassa paikkaansa pitämättömät väitteensä sote-kustannusten noususta eduskunnalle ja samalla suomalaisille, Kurvinen...
30 vuotta sitten kuollut brasilialaislegenda voitti McLarenilla viisi kertaa ruhtinaskunnan kaduilla. McLaren esitteli erikoisväritteisen autonsa tulevan viikonlopun Monacon GP -viikonloppuun. Lando Norris ja Oscar Piastri ajavat värityksessä, joka on saanut inspiraationsa legendaarisen Ayrton Sennan kypärästä.