Home » Luokittelematon » Page 4105

Voiko Venäjää uhkaava metsäpalo­katastrofi levitä Suomeen? Asiantuntija vastaa

Siperiassa on palanut tänä vuonna metsää jo yli 50 000 hehtaarin edestä. Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessori Juha Aalto sanoo, että metsä- ja maastopaloriski on Suomessa kasvanut ja kasvaa edelleen jatkossakin ilmastonmuutoksen myötä. Venäjän kaltainen metsä- ja maastopalokatastrofi on tästä huolimatta Aallon mukaan Suomessa melko epätodennäköinen.

Lue lisää

Analyysi: Timo Vornanen, miksi salaat promillet ja pysyt eduskunnassa kuin tatti?

Puolustuksensa Vornanen rakentanee siten, että näyttö riittäisi vain sakkorangaistukseen. Siinä tapauksessa hän pystyisi jatkamaan kansanedustajana vaalikauden loppuun asti, Iltalehden politiikan toimittaja Lauri Nurmi kirjoittaa. Kansanedustaja Timo Vornanen palasi tiistaina eduskuntaan sairauslomansa jälkeen. Vornasta epäillään rikoksista sen jälkeen, kun hän ampui yöllä laukauksen Helsingin keskustassa baari-illan päätteeksi.

Lue lisää

Ilmasto­rahastolle tuli loppu – Ministeri Rydman: ”Maailma on muuttunut aika paljon”

Elinkeinoministeri Wille Rydman (ps): ”Hallituksen tärkein tavoite on saada Suomi jälleen kasvun tielle. Valtion pääomasijoitustoiminnan keskittäminen on osa tätä työtä.” Petteri Orpon (kok) hallitus ajaa hallitusohjelman mukaisesti Ilmastorahaston ja Oppiva Investin toiminnot alas, eivätkä nämä yhtiöt tee enää uusia sijoituspäätöksiä. Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti asiasta tiistaina elinkeinoministeri Wille Rydmanin (ps) esityksestä.

Lue lisää

STT: Marjapomolle vaaditaan vankeutta törkeästä ihmiskaupasta – Syötti marjan­poimijoille lohenpäistä tehtyä keittoa

Kiantaman toimitusjohtajaa syytetään 62 törkeästä ihmiskaupparikoksesta. Syyttäjät vaativat marjayhtiö Kiantaman toimitusjohtajalle Vernu Vasunnalle vähintään 3–4 vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta törkeästä ihmiskaupasta, kertoo STT. Haastehakemuksen mukaan Vasuntaa syytetään 62 törkeästä ihmiskaupasta. Syytteessä on myös hänen thaimaalainen liikekumppaninsa.

Lue lisää
Selaa ylöspäin