Home » Luokittelematon » Page 4134

Peruskoulun pihalla tapahtui välitunnilla jotain inhottavaa – Eikä ollut ensimmäinen kerta

Lapset näkivät virtsaamisen sekä peniksen heiluttelun. Välituntia viettäneet koululaiset joutuivat kahdesti todistamaan inhottavaa näkyä Espoossa: 64-vuotias mies virtsasi koulun pihan välittömässä läheisyydessä. Mies esitteli ja ravisteli penistään koulun ja koululaisten suuntaan.

Lue lisää

Ulosajo Rovaniemellä – Kolme loukkaantui vakavasti

Tieto onnettomuudesta saapui pelastuslaitokselle noin puoli kahdelta yöllä. Rovaniemellä tapahtui vakava ulosajo sunnuntain vastaisena yönä, kun neljää henkilöä kuljettanut ajoneuvo suistui Kemijoen Itäpuolentieltä. Kolme loukkaantui vakavasti. Lapin pelastuslaitoksen mukaan henkilöauto suistui noin neljän metrin matkan. Ajoneuvo päätyi pyörilleen syvään pientareen pohjalle, jossa kulki puro.

Lue lisää

Annimari Kortteen avauskisa jäi kesken

Yleisurheilun Pohjoismaiden mestaruuskisat ovat käynnissä Malmössä. Pika-aituri Annimari Korte, 36, avasi kisakautensa sunnuntaina Malmössä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa ajalla 13,34. Aika syntyi alkuerässä 2,3 metrin myötätuulessa. Korte oli eränsä toiseksi nopein ja saavutti suoran paikan loppukilpailuun, mutta siellä naista ei kuitenkaan nähty.

Lue lisää

IIHF kämmäsi – Leijonat ”jäi” ulos mitaleilta

Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF on nettisivujensa perusteella jo ”jakanut” meneillään olevien MM-kilpailujen mitalit. Tarkkasilmäinen Iltalehden lukija bongasi, että kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n kotisivuilta löytyvän mitalitaulukon perusteella miesten MM-kisat ovat ratkenneet. IIHF:n listauksessa Tšekissä kultaa on voittanut Kanada, hopeaa saanut USA ja pronssille yltänyt Ruotsi.

Lue lisää

Tätä sääntöä rikkovat pyöräilijät aiheuttavat jatkuvasti vaara­tilanteita liikenteessä – Oletko yksi heistä?

Pyörätie on lähtökohtaisesti yksisuuntainen, Pyöräliitto muistuttaa. Tyypillinen tilanne: autoilija ja pyöräilijä kohtaavat vaarallisesti, kun auto on siirtymässä sivukadulta pääkadulle ja ylittää samalla jalkakäytävän vieressä kulkevan pyörätien. Erityisen vaaralliseksi tilanteen tekevät polkupyöräilijät, jotka ajavat pyörätietä väärään suuntaan.

Lue lisää
Selaa ylöspäin