Nämä ovat yleisimmät mokat inssissä – autokoulunopettaja muistaa yhden oppilaan nerokkaan hoksauksen
Kysyimme autokoulunopettajalta, mikä on yleisin moka, joka inssissä tehdään.
Kysyimme autokoulunopettajalta, mikä on yleisin moka, joka inssissä tehdään.
Susanne Päivärinta (kok): ”Kyseessä oli erittäin vaarallinen ja väkivaltarikoksista tuomittu mielenterveyspotilas, joka oli karannut pakkohoidosta.” Pitkän toimittajauran muun muassa Ylessä ja Iltalehdessä tehnyt kansanedustaja Susanne Päivärinta (kok) kertoo uutuuskirjassaan Kaikki tämä elämä (Teos), miten hän oppi toimittajana kantapään kautta, ettei tapaa enää ketään tuntematonta kasvotusten. – En, vaikka tämä kuinka mainostaisi, että hänellä on kovan...
Downdetector-sivuston ja asiakashavaintojen mukaan ongelmat liittyvät ainakin verkkopankkipalveluun, mobiilisovellukseen ja saldoon.
Häiriöiden määrä vaikuttaa vähentyneen huomattavasti alkuyöstä kello kahden jälkeen.
Joe Bidenin hallinto on ilmoittanut kongressille Israelin kanssa sovituista yhteensä yli miljardin dollarin suuruisista asekaupoista.
Onko kirkko valmis homoliitoille? Pappien enemmistö kannattanut jo vuosia, kirkon päättäjät eivät vieläkään – MTV seuraa kirkolliskokousta.
Gazan satamaa on kritisoitu kapasiteetin suhteellisesta pienuudesta.
Palkinto sisältää Urtekram Aloe Vera -sarjan shampoon, hoitoaineen, suihkugeelin, nestesaippuan, palasaippuan, kristallideodorantin, käsivoiteen, vartalovoiteen, päivävoiteen, yövoiteen sekä puhdistusgeelin. Tuotteet ovat 100 % biohajoavia, vegaanisia ja Ecocert Cosmos Organic -sertifioituja. Otamme voittajiin yhteyttä henkilökohtaisesti. Palkinnon arvo on 54 euroa, arvomme neljä palkintoa. Vastausaikaa on tiistaihin 21.5. klo 24.00 saakka. Näin saat käyttöösi kaikki upeat edut Annan...
Ratkaise ristikko ja tarkista numeroidut ruudut. Lähetä nettilomakkeella ristikon avainsana ja omat tietosi, ja olet mukana arvonnassa. Ristikon ratkaisijoiden kesken arvotaan 20 euron palkinto. Vastausaika päättyy 21.5. klo 24.00. Ilmoitamme voittajalle henkilökohtaisesti. Näin saat käyttöösi kaikki upeat edut Annan tilaaja pääsee käsiksi kaikkiin klubietuihin. Tilaaja: Kirjaudu tai luo tili tästä. Kirjaudu Mikäli et ole vielä...