Jääkiekko | Tappara palaa Hakametsään syksyllä
Tappara pelaa Hakametsässä CHL:ää. Myös Tampere Cup viedään sinne.
Tappara pelaa Hakametsässä CHL:ää. Myös Tampere Cup viedään sinne.
Uransa aikana Sanborn vieraili Suomessa useaan kertaan, muun muassa Porin Kirjurinluodolla pääesiintyjänä.
Kauppahintaa on haarukoitu alaspäin viiden vuoden takaiseen arvioon verrattuna.
Eläinoikeusryhmän onnistui todistamaan, että karhu eli vankeudessa stressaavissa olosuhteissa.
Yksikään suomalainen ei yllä kymmenen eniten tienaavan joukkoon.
Qatarissa sijaitsee Hamasin poliittisen siiven edustusto.
Ampumavälikohtaus tapahtui tiistaina aamupäivällä moottoritietullissa Incarvillessä.
MM-rallin valmistajat Toyota ja M-Sport ovat hyväksyneet Hyundain pyynnön käyttää tulevan kauden autoihin kahden vuoden edestä luokitusjokereita eli auton kehitykseen varattuja päivitysmahdollisuuksia. Asiasta uutisoi DirtFish-sivusto.
Onko Norjan Michael Brandsegg-Nygård, 18, jo parempi kuin Aleksandr Ovetshkin, jääkiekkokommentaattori täräytti.
1990-luvun hittisarjoista Blondi tuli taloon ja Metsolat tuttu teatteriohjaaja Anu Hälvä kokee, ettei ollut yhtään valmis suureen suosioon, joka tv-ohjelmien myötä tuli.