Lasten uutiset | Nuoret saivat oman breikkimaajoukkueen: ”Aivan mahtavaa”
Lasten uutisissa tutustaan breakdanceen eli breikkiin, joka nähdään kesällä myös ensimmäistä kertaa olympialaisissa.
Lasten uutisissa tutustaan breakdanceen eli breikkiin, joka nähdään kesällä myös ensimmäistä kertaa olympialaisissa.
Kuinka tarkkaan katsoit viikon uutislähetyksen? Testaa tietosi visassa.
Ruotsin ja Suomen välisissä sähkösiirtoyhteyksissä on loppukeväällä ja kesällä pitkiä katkoja. Se näkynee sähkön hinnan normaalia suurempana vaihteluna.
Gazaan on yritetty neuvotella uutta tulitaukoa jo lähes puoli vuotta. Edellinen tulitauko päättyi viime vuoden marraskuussa.
Pääministeri ehti jo julistautua vaalien voittajaksi.
Syyrian kansalaiset olivat matkalla Suomeen, kunnes Venäjän rajavartiolaitos pysäytti heidät. Venäläisviranomaiset ovat pidättäneet neljä Syyrian kansalaisia, jotka olivat pyrkineet Suomeen, kertoo muun muassa venäläismedia Daily Karelija. Median mukaan henkilöt otettiin kiinni ”Kostamuksen kaupungin lähellä sijaitsevassa Karjalan metsässä”. Lehti ei tarkenna, kuinka lähellä Suomen rajaa kiinniotto tapahtui.
Käsittämätön yliaikamaali piti tappiottomien otteluiden putken hengissä. Bayer Leverkusen varmisti paikkansa Eurooppa-liigan finaalissa. Mutta se taisi jäädä Josip Stanišićin seitsemännellä lisäajan minuutilla tekemän 2–2-tasoituksen jalkoihin välierässä AS Romaa vastaan.