Paavo Väyrynen: "Minua kosiskeltiin eurovaaleihin, mutta en halunnut lähteä" – kertoi MTV:lle syyn
Paavo Väyrystä kosiskeltiin europarlamenttivaalien ehdokkaaksi.
Paavo Väyrystä kosiskeltiin europarlamenttivaalien ehdokkaaksi.
Rafahin rajanylityspaikka on suljettu, kertoo Gazan rajanviranomaisten tiedottaja uutistoimisto Reutersin mukaan.
Putin on tehnyt "palatsiksi" kutsuttuun rakennukseen kustomointeja, kertoo tutkiva venäläinen uutissivusto Proekt.
Poliisipartion puhallutuksessa kuljettaja puhalsi Säkylässä poikkeuksellisen kovan lukeman, 4,03 promillea. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Rakettimaisen nousun maajoukkueeseen ja lopulta Leijonien MM-kisamiehistöön tehnyt Oliver Kapanen oli juniori-ikäisenä jo lopettamassa kiekkoilemista. Isä Kimmo Kapanen kertoo nuorukaisen tehneen lopulta itse lähes kaiken työn uransa eteen.
Lando Norris voitti sunnuntaina uransa ensimmäisen formula ykkösten GP:nsä, kun hän ajoi ensimmäisenä maaliin Miamissa. Kisan jälkeen Norris jakoi kehuja häntä onnitelleesta Donald Trumpista, mikä sai F1-fanit raivostumaan.
Miten käy Suomen Windows95manin Euroviisuissa, joissa äänistä kilpailee tänä vuonna moni muukin energinen esitys?
Windows 95 -käyttöoppaassa esitellään yksityiskohtaisesti Käynnistä-painiketta. Mukana oli myös työpöytä.
Verohallinto muistuttaa, ettei Omaveroon kannata mennä linkkien kautta. Noin 1,5 miljoonan palkan- ja eläkkeensaajan täytyy muistaa tarkistaa esitäytetty veroilmoituksensa viimeistään tänään tiistaina. Jos esitäytetyn veroilmoituksen tiedot pitävät paikkansa, sille ei tarvitse tehdä mitään. Veroilmoituksesta puuttuvat tulot ja vähennykset tulee ilmoittaa viimeistään omana määräpäivänä.
Eteläiseen Eurooppaan alkaa olla kesäisin vaarallista matkustaa. Pohjoismaissa saatetaan nähdä tulevana kesänä ennätyksellinen turistiryntäys, povaa amerikkalaismedia Fox News. Yhdysvaltalaisen Virtuoson tietojen mukaan matkavaraukset Skandinaviaan ovat tänä kesänä 77 prosentin kasvussa viime vuoteen verrattuna. Ruotsin osalta kiinnostuksen voidaan sanoa suorastaan räjähtäneen, sillä kasvua on 145 prosenttia. Tanskakin kiinnostaa 75 prosenttia aiempaa enemmän.