Rubriik: Luokittelematon
Yliopiston leirimielenosoitus äityi väkivaltaiseksi Yhdysvalloissa – video näyttää kaaoksen
Yhdysvaltojen yliopistoissa on nähty laajoja leirejä, joissa osoitetaan mieltä palestiinalaisten puolesta. UCLA:n mielenosoitus äityi väkivaltaiseksi.
Näin kuningas Charles reagoi syöpädiagnoosiinsa
Kuningas Charles palasi julkisiin tehtäviinsä.
Uskomaton vappu – Kohta voi käydä kylmät
Helsingissä päästiin lähelle 20 astetta. Vappu on ollut lämpimin moneen vuoteen, Foreca kertoo. Vappuaattona korkein lämpötila, 19,3 astetta, mitattiin Helsingin Kumpulassa. Vappupäivän korkein lämpötila, 18,6 astetta, mitattiin Kankaanpäässä. Etelässä 15 astetta ylittyi yleisesti.
Isä piiskasi poikaansa risulla
Oikeus arvioi, että haastavassa tilanteessa isä ei onnistunut rajoittamaan lastaan muilla keinoilla. Isä piiskasi poikaansa risulla ja löi avokämmenellä takapuolelle, kun ei onnistunut rajoittamaan lastaan muilla keinoilla. Iskut aiheuttivat pojalle kipua ja punoittavia jälkiä. Tekoja oli Päijät-Hämeen käräjäoikeuden mukaan kaksi tai kolme.
Epäily: Venäjältä murtauduttu Helsingin tietoverkkoon
Helsingin kaupungin digitalisaatiojohtaja Hannu Heikkinen, että tietoverkossa havaittiin liikennettä mahdollisesti Venäjältä. Helsingin kaupunki epäilee, että sen tietoverkkoon on murtauduttu. – Selvitämme, onko tietoverkkoon mahdollisesti murtauduttu kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle, kaupungin digitalisaatiojohtaja Hannu Heikkinen sanoo.
Ayrton Sennan Honda on myynnissä – Hinta on hirveä
Formuloiden edesmenneen supertähden ikoninen punainen Honda NSX on nyt tarjolla. Herätys kaikki F1-fanit, ja etenkin kaikki joiden sydämessä on Ayrton Sennan kokoinen paikka. Nyt brittiläinen kauppapaikka Auto Trader on saanut Sennan henkilökohtaisessa käytössä olleen Honda NSX -yksilön myyntiin. Hintapyynti on varsin järisyttävästi yli 585 000 euroa (£500 000).
Kirjat | Niko Hallikainen haaveili vuosia keskustelevansa maailmankirjallisuuden ehkä mystisimmän tekijän kanssa: Anne Carson vastasi
Kirjailija Anne Carson on maailmankirjallisuuden suuri nimi, joka antaa mystisiä haastatteluja. Helsinkiläiskirjailija Niko Hallikainen pääsi kysymään ihailemaltaan tekijältä esimerkiksi sen, mistä hän löytää itseluottamusta kirjoittaa niin vaikeista asioista – ja sai arvoituksellisia vastauksia.
Jalkapallo | Ruotsin cupfinaali keskeytyi repeytyneen verkon takia – entisen Huuhkaja-kapteenin joukkue voitti lopulta
Malmö FF vei voiton rankkarikisassa.
Vornasen rikosepäily | Nämä kysymykset kansanedustaja Vornasen tapauksessa ovat vielä auki
HS kokosi tähän juttuun, mitä tapauksesta tiedetään tähän mennessä ja mitä on vielä hämärän peitossa.