Silakoiden heikentynyttä kantaa yritetään elvyttää ainutlaatuisella keinolla
Troolikalastus Suomen Selkämeren aluevesillä kielletään 5 viikoksi toukokuun lopulta kesäkuun loppuun.
Troolikalastus Suomen Selkämeren aluevesillä kielletään 5 viikoksi toukokuun lopulta kesäkuun loppuun.
Perussuomalaisissa toivotaan, että Vornanen katoaisi otsikoista ja äänestäjien mielistä mahdollisimman nopeasti.
Ensi kaudeksi jääkiekon SM-liigaan nouseva Kiekko-Espoo julkaisi tänään kolme uutta pelaajasopimusta.
Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue eli Leijonat pelaa kevään MM-kisojen alla vielä kolme valmistavaa ottelua, kun ohjelmassa on Tshekin EHT-turnaus. Torstaina Leijonat kohtaa turnauksen isäntämaan eli Tshekin. MTV Urheilu seuraa illan pelin käänteitä hetki hetkeltä.
Ilona Siekkinen sai lääkäriltä lisää huonoja uutisia.
Universalin artistien musiikki palaa pian TikTokiin.
Päätimme selvittää, onko pilliä todella tarkoitus käyttää "ylösalaisin".
Lastensuojeluilmoitusten määrä on kasvanut, THL kertoo. Joka kuudennesta 13–15-vuotiaasta tehtiin lastensuojeluilmoitus vuonna 2023, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL tiedottaa. Kaikkiaan 13–15-vuotiaista tehtiin viime vuonna 31 000 lastensuojeluilmoitusta. Kolme vuotta aiemmin ilmoituksia tehtiin 21 000.
Timo Vornanen julkaisi tiedotteen liittyen päätökseen erottaa hänet perussuomalaisten eduskuntaryhmästä. Kansanedustaja Timo Vornanen kommentoi torstaina eduskuntaryhmästä erottamista julkaisemalla alla olevan tiedotteen. ”Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on hetki sitten päättyneessä kokouksessaan päättänyt erottaa minut eduskuntaryhmästä.
Maaret Räsänen, 70: ”Tein huippulöydön vain muutama viikko sitten” ”Aloitin sukututkimusharrastuksen jo 1980-luvulla. Tutkin yhdessä äitini kanssa äidin puoleista sukuhaaraa, joka on lähtöisin Padasjoelta. Kun äitini kuoli, jatkoin sukututkimusta itsekseni. Paljon on tullut koluttua arkistoissa ja kirjastoissa mikrofilmejä pyörittelemässä, nykyisin melkein kaikki aineisto on jo netissä digitoituna. Se helpottaa tutkimustyötä huomattavasti. Sukututkimuksessa minua kiehtoo se, ettei...