Kaksi kuollut tulipalossa Siikajoella
Kaksi ihmistä on kuollut tulipalossa Siikajoella, kertoo poliisi.
Kaksi ihmistä on kuollut tulipalossa Siikajoella, kertoo poliisi.
MTV pääsi seuraamaan kymmenviikkoisen koiranpentu Viiman ensimmäistä työpäivää erittäin tiukasti vartioidussa laitoksessa Turussa.
Inter Miamin Lionel Messi syötti viisi ja teki maalin MLS-liigassa New York Red Bullia vastaan
Suomen Jääkiekkoliiton liittohallitus typisti U20-SM-sarjan ensi kauden karsinnat vain kahden joukkueen välisiksi. MTV Urheilu kertoi aiemmin, että syynä tähän on SM-liigaseurojen painostus. SJRY:n puheenjohtaja Teemu Ramstedt ryöpyttää toimintaa rajuin sanavalinnoin X:ssä.
Halpa vs. kallis -sarjassa siemailtiin alkoholittomia oluita.
– Minulla on tällainen möykky sisälläni, josta on tarpeen kertoa. En pysty pitämään sitä itselläni. Ville oli vasta 5-vuotias, mutta ymmärsi, että nyt tapahtuu jotain kurjaa, kun hän katseli haarojensa ylle levitettyä vihreää pressua. Sen Ville tietää varmasti, että tuona päivänä tavallisessa suomalaisessa sairaalassa hänelle tehtiin jotain peruuttamatonta, mikä tuhosi hänen seksielämänsä.
Nyt Maradonan luokse pääsevät vain perheenjäsenet. Diego Maradonan lapset ovat hakeneet argentiinalaiselta tuomioistuimelta lupaa siirtää jalkapallolegendan jäänteet, uutisoi Reuters. Maradona haudattiin loppuvuodesta 2020 Buenos Airesin laitamille yksityiselle hautausmaalle, johon pääsevät vain perheenjäsenet. Lapset haluavat siirtää jäänteet mausoleumiin ja perustelivat pyyntöä turvallisuudella ja Maradonan kunnioittamisella.
Radko Gudas väläytteli osaamistaan. Tšekin jykevä pakki Radko Gudas pysäytti Juuso Riikolan torstaina kovalla vastapallopommilla heti pelin alussa. Voit katsoa taklauksen täältä. Töötin jälkeen Gudas saapui tv-haastatteluun ilman paitaa ja hehkutti taklaustaan.
Autojen detaljointiin erikoistunut YouTube -kanava WD Detailing on kaivanut esiin melkoisen latolöydön. Lähes ajamaton Chevrolet Corvette saa vettä ja saippuaa ensi kertaa aikoihin. Vuonna 1978 Chevrolet Corvette oli päässyt kolmanteen sukupolveensa, melko pitkäikäiseksi venähtäneeseen Mako Shark -generaatioon. Auto esiteltiin mallivuodelle 1968 ja sitä valmistettiin vuoteen 1982 asti. Chevrolet ei oikein ilmeisesti tiennyt mitä autolla olisi...