Pohjois-Pohjanmaalla tänään tulvahuippuja
Pohjois-Pohjanmaan jokien vesi on noussut tällä viikolla reilusti lämpimän sään vuoksi.
Pohjois-Pohjanmaan jokien vesi on noussut tällä viikolla reilusti lämpimän sään vuoksi.
Puolustusministerin mukaan Hamasia ei kiinnostaisi aselepo.
Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen saattoi myhäillä Tshekin EHT-turnauksen jälkeen, minkä lisäksi hän puhui piakkoin julkaistavasta MM-ryhmästä.
Leijonien NHL-huippulupaus Konsta Helenius säväytti sunnuntain Ruotsi-pelin loppuhetkillä.
Jalkapallomaalivahti Maksym Voronov teki maalin kaukaa omalta kenttäpuoliskolta.
Leijonat lähtee tällaisella joukkueella jääkiekon kevään MM-kisoihin.
Näyttelijä Bernard Hill on menehtynyt.
Vuoden 1981 lehti paljastaa, mitä esimerkiksi lohi kustansi.
Kahden veneilijän epäillään hukkuneen. Kolme ihmistä lähti veneilemään Ikaalisten Kyrösjärvellä sunnuntain vastaisena yönä. Vene kaatui Leskenlahden edustalla aamuyön tunteina. Poliisi sai onnettomuudesta tiedon kello 4.50. Kahta veneilijää ei toistaiseksi ole löytynyt. Heidän epäillään hukkuneen.
PS-nuorten puheenjohtaja: ”Kyseessä on älytön ja epätoivoinen julkisuusstuntti.” Perussuomalaisten nuorisojärjestö Perussuomalainen nuoriso tyrmää Keskustanuorten sunnuntaina tekemän avauksen seksityöstä maaseudun elinvoiman edistäjänä. – Kyseessä on älytön ja epätoivoinen julkisuusstuntti, joka osoittaa samalla miten hukassa keskusta on kokonaisuudessaan omien arvojen ja linjojensa kanssa, PS-nuorten puheenjohtaja Lauri Laitinen arvostelee järjestön tiedotteessa.