Kiihtelysvaaraan nousee uusi kirkko tuhopoltetun tilalle: ”Ei maksettu pahaa pahalla”
Viimeisen 15 vuoden aikana Suomeen on valmistunut vain muutama uusi kirkkorakennus. Suurin osa on rakennettu purettujen tai tulipaloissa tuhoutuneiden tilalle.
Viimeisen 15 vuoden aikana Suomeen on valmistunut vain muutama uusi kirkkorakennus. Suurin osa on rakennettu purettujen tai tulipaloissa tuhoutuneiden tilalle.
Vastahyökkäys voisi tapahtua vuonna 2025, sanoo yhdysvaltalaisviranomainen.
Venäjä on koonnut 50 000 sotilasta Harkovan läheisyyteen, ukrainalaislähde väittää.
Sebastian Aho syötti kaksi maalia New York Rangersia vastaan NHL:n pudotuspelien toisella kierroksella
MM-rallin kausi 2024 jatkuu viidennellä osakilpailulla, Portugalin MM-rallilla 9.–12. toukokuuta. Tästä jutusta löydät soralla ajettavan rallin ohjelman, aikataulut ja tv-lähetysajat.
Verstappen ajoi päin muovitolppaa Miamin GP:ssä – turva-auto nosti Lando Norrisin voittoon
Venäjän systeemiä palvelee eliitin kipuilu ja riitely diktaattorin suosiosta, tutkija arvioi. Venäjän presidentinvaaleiksi kutsutun teatterin voittanut Vladimir Putin juhlii virkaanastujaisiaan tiistaina. Samaan aikaan Kremlin kulisseissa käydään jo valtataistelua. Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Jussi Lassila luonnehti virkaanastujaisia viime viikolla ”putinismin kehityskaaren uudeksi vaiheeksi”. Kyseessä ovat maan uuden perustuslain aikana ensimmäiset presidentin virkaanastujaiset.
Entinen suomalaisministeri on sodan aikana kiertänyt seminaareissa Venäjällä. IL tutustui asiakirjavuotoon, joka paljastaa Kremlin kyynisen vaikuttamisoperaation tilaisuuksien taustalla. Tätä oli suunniteltu huolellisesti. Jo toukokuussa 2021 Venäjän presidentti Vladimir Putin oli allekirjoittanut päätöksen filosofi Immanuel Kantin 300-vuotisjuhlista Kaliningradissa, entisessä Königsbergissä. Ne avattiin maanantaina 22. huhtikuuta 2024.
Horoskoopin on laatinut Aileena Tähtitaivas – toisin sanoen tekoäly. Horoskooppeihin on käytetty tekoälyohjelmien Google Gemini ja Chat GPT tuottamaa tekstiä pohjautuen Annan horoskooppiaineistoihin ja planeettojen sijaintiin. Oinas (20.3.–19.4.) Saatat saada odottamattoman ilmoituksen, joka kirkastaa taloudellista tilannettasi tai antaa sinulle uusia mahdollisuuksia. Tämä tieto voi liittyä esimerkiksi odottamattomaan rahavirtaan, odotettuun sijoitustuottoon tai jopa yllättävään alennukseen tai...
David Coulthard kertoi, että hänellä on epätavallisen korkea testosteronitaso. Entinen F1-kuski David Coulthard yllätti podcastissaan, kun hän puhui seksielämästään entisen F1-pomon Eddie Jordanin kanssa tekemässään podcastissa. Coulthard, 53, kertoi, että hänellä on epätavallisen korkea testosteronitaso.