Onnettomuudet | Pikaraitiovaunu ja henkilöauto kolaroivat Vihdintiellä – haittaa raideliikenteelle
Raideliikenne on pysähdyksissä Vihdintiellä.
Raideliikenne on pysähdyksissä Vihdintiellä.
Vastaajien mukaan väestön ikääntyminen ja julkisen talouden heikko kehitys vaikuttavat eniten nuorten taloudelliseen tulevaisuuteen.
Nuorten syömishäiriöoireilu on yleisempää kuin tilastot kertovat. Julia Salkia ja Elsa Vuorimaa kertovat, kuinka somen ”hyvinvointisisältö” on vaikuttanut heidän kehosuhteeseensa.
Alkuperäisen aikataulun mukaan Olkiluoto 2:n piti palata sähköntuotantoon tänään.
Posti aikoo poistaa palveluistaan osoitteettomat mainosjakelut ja muut massapostitukset kuten ilmaislehtien jakelun ensi vuoden alusta.
Helsingin kaupungin verkkosivuilla on merkittäviä ongelmia.
Tilanteet ovat tapahtuneet pääosin Espoon keskuksen ympäristössä.
Moni nuori on aloittelemassa kesätöitä, suuri osa asiakaspalvelussa. Haaveet ihmisten kanssa työskentelystä voivat kuitenkin saada ikävän varjon, jos työssä joutuu kohtaamaan ikäviä tekoja tai sanoja. Palvelualojen ammattiliitto PAM julkaisi viime viikolla kyselyn, jonka mukaan 80 prosenttia nuorista on kohdannut asiakkaiden taholta häirintää viimeisen vuoden aikana.
Oikeuden mukaan teko oli lähellä törkeän ryöstön rajaa. 15-vuotias tuomittu sai 6 kuukauden ja 14 päivää ehdollista.