Lakot laajenevat sähköntuotantoon – mukana Olkiluodon ja Loviisan ydinvoimalat
Sähköliitto järjestää ensi viikolla poliittiset työnseisaukset Olkiluodon ja Loviisan ydinvoimaloissa sekä useissa vesivoimalaitoksissa.
Sähköliitto järjestää ensi viikolla poliittiset työnseisaukset Olkiluodon ja Loviisan ydinvoimaloissa sekä useissa vesivoimalaitoksissa.
Huuhkajat pelaa kesäkuussa harjoitusottelun Portugalia vastaan. Suomen Palloliitto tiedotti asiasta keskiviikkona.
Pekka Haavisto ja Alexander Stubb ovat vieraana Levyraati-jaksossa. Töllötuomareissa nähdään esimakua jaksosta.
Työntekijä Hong Kongissa siirsi suuren summan rahaa "kollegoille", jotka olivatkin huijausta.
Ennakkoäänestys päättyi tiistaina. Naiset äänestivät miehiä aktiivisemmin ennakkoon. Presidentinvaalien toisella kierroksella Suomessa asuvista Suomen kansalaisista 45,7 prosenttia äänesti ennakkoon. Presidentinvaalien toisen kierroksen ennakkoäänestys sulkeutui tiistaina. Vaalipiireistä ahkerimmin äänestettiin Pirkanmaalla, Lapissa ja Satakunnassa ja Helsingissä.
Toimitusjohtaja Markus Rauramo: Fortum hyötyi korkeista sähkönhinnoista Pohjoismaissa. Pohjoismaiseksi sähköyhtiöksi muuttuneen Fortumin hallitus esittää, että yhtiö maksaa osinkoa viime vuodelta 1,15 euroa osaketta kohden ja että osinko maksetaan kahdessa erässä. Fortumin osinko on enemmän kuin se, mitä markkinoilla odotettiin. Vuoden 2022 osinko oli 0,91 euroa osakkeelta.
Viro voisi olla mahdollinen kohde, jos Venäjä päättäisi hyökätä EU- ja Nato-maahan. Tämän vuoksi Viro on aloittamassa hurjan hankkeen, jonka todellista hintalappua ei tiedä kukaan. Oma roolinsa on myös Suomella. Virossa on paljon epävarmuutta ilmassa maan puolustusvalmiudesta ja juuri Viroa on pidetty mahdollisena kohteena, jos Venäjä jostain syystä päättäisi hyökätä EU- ja Nato-maahan. Vaikka mitkään...
Norjan puolustusministeri on liittynyt kasvavaan joukkoon läntisiä ministereitä, jotka varoittavat laajemman sodan vaarasta. Norjan puolustusministeri Bjørn Arild Gram patistaa maataan varautumaan mahdolliseen konfliktiin Venäjän kanssa jopa Ukrainan sodan päättymisen jälkeen. Gram on viimeisin läntinen ministeri, joka varoittaa suoraan Venäjän aggressiivisuudesta ja valmiudesta ryhtyä hyökkäystoimiin. Hänen mukaansa Venäjä saattaa vastata Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyteen jonkinlaisella kostotoimella.
Italian entinen tähtipelaaja joutui perheineen pelottavien tapahtumien keskelle. Olympique Marseillen päävalmentaja, AC Milanin entinen tähtipelaaja Gennaro Gattuso on joutunut perheineen mafian kynsiin. Asiasta uutisoi italialainen Il Messagero -lehti. Lehden mukaan rikollisjärjestö 'Ndrangheta kiristi ja uhkaili Gattusoa sekä hänen perheettään. ’Ndrangheta on mafiatyyppinen järjestäytynyt rikollisjärjestö.
Suomalaisetkin ovat ottaneet osaa Instagram-ilmiöksi nousseeseen haasteeseen, jossa käyttäjiä kannustetaan julkaisemaan kuvia itsestään 21-vuotiaana. Kuvia on mahdollista käyttää tarkoitukseen, jota kaikki eivät ole tulleet ajatelleeksi. Sosiaalisessa mediassa, erityisesti Instagramissa, on viime viikkoina kiertänyt kuvahaaste, joissa käyttäjiä kannustetaan julkaisemaan itsestään kuvia nuoruusvuosilta. Instagramin Tarinat-osiossa edelleen aktiivisesti leviävässä haasteessa pyydetään kuvia nimenomaan 21-vuotiaasta itsestä. Aiheesta uutisoineen The...