Rubriik: Luokittelematon
Presidentinvaalit | Suzanne Innes-Stubb ei aio jäädä vain miehensä varjoon, mikäli Stubb valitaan presidentiksi
Koneen yritysvastuujohtajana työskentelevä Suzanne Innes-Stubb ei ole vielä päättänyt, aikooko jatkaa tehtävässään, jos Alexander Stubb (kok) valitaan Suomen seuraavaksi presidentiksi. HS haastatteli molempien presidenttiehdokkaiden puolisot.
Historiallinen tuomio USA:ssa: Kouluampujan äidille tuomio
Valamiehistö totesi kouluampujan äidin syylliseksi lapsensa tekemiin henkirikoksiin. Neljä koulutoveriaan surmanneen teini-ikäisen kouluampujan äiti on saanut oikeudenkäynnissä tuomion neljästä tahattomasta taposta. Michiganin osavaltiossa sijaitsevan Oaklandin piirikunnan syyttäjien mukaan äiti oli vastuussa poikansa teoista, koska hän ja hänen miehensä antoivat tälle aseen. Valamiehistö totesi Jennifer Crumbleyn, 45, syylliseksi syytteisiin neljästä tahattomasta taposta tai kuolemantuottamuksesta. Kyseessä on...
Yhdysvallat | Äiti tuomittiin kuolemantuottamuksesta Michiganin kouluampumisessa, jonka teki hänen poikansa
Tuomiota voi pitää tietynlaisena ennakkotapauksena, kun Yhdysvalloissa pohditaan vanhemman vastuuta lapsen tekemästä ampumisesta.
Venäläisten enemmistö: Sodan hinta on liian korkea
Suurin osa venäläisistä sanoo, että sota käy Venäjälle liian kalliiksi, ilmenee Levada-keskuksen mielipidetutkimuksesta. Suurin osa venäläisistä on sitä mieltä, että Venäjä maksaa liian kovaa hintaa Ukrainan sodassa. Kaksi kolmasosaa venäläisistä sanoo, että sodan kustannukset ovat liian korkeat. Asia ilmenee riippumattoman venäläisen Levada-keskuksen mielipidetutkimuksesta.
Chilen entinen presidentti kuoli helikopterionnettomuudessa
Chilen entinen presidentti Sebastián Piñera kuoli tiistaina helikopterionnettomuudessa. Chilen entinen presidentti Sebastián Piñera, 74 on kuollut helikopterionnettomuudessa. Asiasta uutisoi muun muassa chileläinen sanomalehti La Tercera. Onnettomuus tapahtui tiistai-iltapäivänä noin kello 15 paikallista aikaan Lago Rancossa Etelä-Chilessä.
HS-tentti | Näin Stubb ja Haavisto pärjäsivät
Presidenttiehdokkaat Alexander Stubb (kok) ja Pekka Haavisto (vihr) ottivat yhteen HS:n suuressa tentissä tiistai-iltana. HS arvioi heidän suoriutumisensa.
Alaska Airlinesin turmakone | Alustava raportti: Kesken lennon irronneesta ovipaneelista puuttuivat olennaiset pultit
Alaska Airlinesin lento Boeing 737 Max 9 -koneella joutui tekemään hätälaskun, kun koneen seinäpaneeli irtosi kesken lennon.
HS:n presidenttitentin leijonat & lampaat: Haavisto oli karvan verran parempi
Iltalehden toimittajat arvioivat valitsijayhdistyksen Pekka Haaviston (vihr) ja kokoomuksen Alexander Stubbin suoritukset Helsingin Sanomien tentissä. Iltalehden legendaariset leijonat & lampaat on taas jaettu. Presidenttikisan finaalikaksikko sai tiistai-iltana pelkkiä leijonia. Valitsijayhdistyksen Pekka Haavisto (vihr) oli tällä kertaa karvan verran parempi keräten yhteensä yhteensä 5 leijonaa. Kokoomuksen ehdokas Alexander Stubb sai raadilta 4 leijonaa.