VR-lasit päässään ajanut Tesla-kuski kiinnitti Pete Buttigiegin huomion
Yhdysvaltain liikenneministeri älähti Tesla-kuskille, jotka otti VR-lasit seurakseen ohjaamoon.
Yhdysvaltain liikenneministeri älähti Tesla-kuskille, jotka otti VR-lasit seurakseen ohjaamoon.
Jussi Halla-aho sai eduskunnan puhemiesvaalissa alle puolet eduskunnan äänistä. Atte Harjanne sanoo, että vihreissä Halla-ahon vaalipuheet oli noteerattu. Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Atte Harjanne sanoo, että vihreitä kansanedustajia ei ohjeistettu puhemiesvaalin äänestämisessä, mutta vihreissä on pantu merkille Jussi Halla-ahon (ps) lausunnot viime aikoina. Tiistaina eduskunta äänesti perinteisesti kauden alkajaisiksi puhemiehestä. Istuva puhemies Halla-aho äänestettiin jälleen puhemieheksi,...
Tuppurainen: ”Hän on monin tavoin osoittanut toiminnallaan, ettei kykene nousemaan päivänpolitiikan yläpuolella olevaksi, koko eduskunnan arvovaltaa ja toimintakykyä suojaavaksi instituutioksi”. SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppuraisen mukaan ryhmä kävi tiistaina läpi puhemiestilannetta ja kokouksessa todettiin, että Jussi Halla-ahon jatkolle tehtävässä oli ”varsin vähän tukea”. – Eduskuntavaalien jälkeen eduskunta valitsi Halla-ahon puhemieheksi varsin laajalla tuella. Mutta hänen toimintansa...
Puhemies Jussi Halla-ahoa odotetaan median eteen eduskunnassa. Eduskunnan puhemiehistö pitää tiedotustilaisuuden Eduskuntatalon Valtiosalissa. Iltalehti näyttää tilaisuudesta suoran lähetyksen. Eduskunta äänesti tiistaina puhemiehestä istuntokauden aluksi. Jussi Halla-aho (ps) valittiin jälleen puhemieheksi, mutta poikkeuksellisen vähällä äänimäärällä. Hän sai 91 ääntä. Eduskunnassa on 200 kansanedustajaa.
Therese Johaugista on levinnyt paluuhuhuja. Entinen hiihtotähti Therese Johaug, 35, kertoi viime syksynä, että paluu kilpahiihtoladuille on mahdollinen. Huhut ovat kiihtyneet pitkin talvea. Erityisesti Marit Björgen heitti lisää vettä huhumyllyyn, kun hän totesi Adressalle uskovansa, että Johaug palaa vielä.
Tehokas nelivetoinen Polestar 2 tarjoaa juuri nyt enemmän vähemmällä. Nelivetoinen Polestar 2 on edelleen nelivetoinen, vaikka kahdella pyörällä vetävä malli muuttuikin mallipäivityksessä etuvetoisesta takavetoiseksi. Myös tämä nelivetoinen nauttii vastaavista uudistuksista. Akkukoko kasvoi mallipäivityksessä. Samalla WLTP-kulutus laski ja pikalatausteho parani, joten matkanteko on muuttunut ripeämmäksi.
Teemu Selänne otti somessa kantaa Pekka Haaviston parisuhteeseen. Kommenteista syntyi nopeasti kiivas kritiikkiryöppy.
Nykyinen presidentti sai vuonna 2010 suunnilleen yhtä paljon ääniä kuin Halla-aho nyt.
Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok) sanoo, että reservistä eroamisen kieltämistä ei nyt edistetä. Kysymystä voidaan pohtia puolustusselonteon yhteydessä.
Räjäytyksen tutkinta jatkuu Saksassa, Puolassa ja Tanskassa.