Rubriik: Luokittelematon
Lukijan mielipide | Kirkossa on liian vähän suoria vaaleja
Esimerkiksi kirkolliskokous- ja piispavaalit ovat pahimmillaan olleet jopa moninkertaisesti epäsuoria.
Lukijan mielipide | Puistolan pientaloalueen säilyminen on vaarassa
Kaupunkiympäristölautakunta esittää kaupunginhallitukselle asemakaavamuutoksia, jotka sallivat alueelle jopa kuusikerroksiset kerrostalot.
Tänään televisiossa | ”Olen kaikille eräänlainen villi kortti”, Maria Sid sanoo intiimissä henkilökuvassaan
Ruotsalaisdokumentissa Maria Sid, Tukholman uusi teatterinjohtaja pureudutaan näyttelijänä ja ohjaajana tunnetun Sidin persoonaan ja työhön.
Kolumni | Tyytyykö Yhdysvallat platoniseen rakkauteen?
Itsenäisellä Suomella on niukasti kokemusta sotilasliitosta suurvallan kanssa. Jää nähtäväksi, miten liittolaisuus Yhdysvaltojen kanssa vaikuttaa Suomen ulkopolitiikkaan.
Pääkirjoitus | Kun vaaleissa kisa tiukkenee, huomio kiinnittyy sivuasioihin
Muut kuin poliittiset seikat saavat ison roolin, kun ehdokkaat ovat monilta perusnäkemyksiltään lähellä toisiaan. Alexander Stubbin äänestäjistä 40 prosenttia on sitä mieltä, että vastaehdokkaan seksuaalinen suuntautuminen ei ole presidentille sopiva.
Psykologia | Kauneus auttaa enemmän miestä sosiaalisessa nousussa
Viehättävä ulkonäkö toimii sosiaalisen nousun vipuvoimana – ainakin yhdysvaltalaisen tutkimuksen perusteella.
Saamelaiset | Tänään vietetään saamelaisten kansallispäivää – Suomi suosittaa yleistä liputusta
Suomalaiseen almanakkaan juhlapäivä merkittiin vasta vuonna 2004.