Home » Luokittelematon » Page 7925

Yhdysvaltalais­perheen koira katosi – Tytär teki pehmolelujen seasta järkyttävän löydön

Perhe epäilee lastenvahdin tappaneen koiransa ja piilottaneen ruumiin pehmolelujen sekaan. Yhdysvaltalaisperheen tytär löysi perheen Batman-koiran kuolleena vilttien ja pehmolelujen keskeltä. 8-vuotiasta chihuahuaa luultiin kadonneeksi ennen järkyttävää löytöä, ja perhe oli ehtinyt ilmoittaa koiransa kadonneeksi Facebookissa. Perhe uskoo 18-vuotiaan lastenvahdin tappaneen koiran ja piilottaneen ruumiin, kertovat useat uutissivustot. Kansas Cityn mukaan lastenvahti on pidätetty ja häntä...

Lue lisää

Leijonat ja lampaat IS:n tentistä: Haavisto vei ensimmäisen erän – Stubb vitsaili väärässä paikassa

Iltalehti arvioi presidenttiehdokkaiden suoritukset Ilta-Sanomien vaalitentissä. Iltalehden raadin mielestä Ilta-Sanomien toisen kierroksen presidentinvaalitentin vei nimiinsä valitsijayhdistyksen Pekka Haavisto (vihr), joka sai kolmihenkiseltä raadilta yhteensä viisi leijonaa. Kokoomuksen ehdokas Alexander Stubb sai raadilta kolme leijonaa.

Lue lisää

Venäläistähti raivosi itselleen sakot ottelussa suomalaista vastaan

Venäläistähti hermostui toisen kierroksen ottelussa. Tenniksen Australian avoimissa toiseksi yltänyt venäläistähti Daniil Medvedev sai jälleen rangaistuksen käytöksestään. Yahoo Sports kertoo, että Medvedev sai Emil Ruusuvuorta vastaan pelaamansa toisen kierroksen ottelun tapahtumista 9 000 Australian dollarin sakon epäurheilijamaisesta käytöksestä. Euroiksi muutettuna summa on reilut 5 400.

Lue lisää

”Palauta rahat” – Dominik Hasek sai Venäjältä erikoisen pyynnön

Dominik Hasek aikoo pitää Venäjällä ansaitsemansa rahat. Maalivahti-ikoni Dominik Hasek on kritisoinut NHL:ää ja venäläispelaajia kovin sanoin siitä lähtien, kun Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainassa helmikuussa 2022. Vjatšeslav Fetisov, Venäjän kiekkolegenda ja nykyinen poliitikko, ihmettelee Hasekin kritiikkiä, sillä Tšekkivahti on itsekin pelannut Venäjällä.

Lue lisää

Somejätille riitti: Megatähden nimi jäihin

Viestipalvelu X on ryhtynyt uusiin toimenpiteisiin hillitäkseen musiikkimaailman megatähdestä tehtyjen kuvaväärennösten leviämistä. Ilmiö koskettaa yhä useammin myös tavallisia ihmisiä. Tekoälyllä luotu pornografinen sisältö pakottaa somejätit reagoimaan sekä kehittämään toimintatapoja ei-suostumuksellisen sisällön kitkemiseksi alustoiltaan. Vaarana on uskottavalta näyttävien väärennösten leviäminen potentiaalisesti satojen miljoonien silmien eteen. Elon Muskin omistama viestipalvelu X on viikonloppuna joutunut rajoittamaan megatähti Taylor...

Lue lisää
Selaa ylöspäin