Home » Luokittelematon » Page 7944

Suomen halla-aholaisimman kunnan asukkailta suorat sanat Stubbille ja Haavistolle: ”En voisi äänestää maan isäksi”

Yli 38 prosenttia äänesti Karviassa Jussi Halla-ahoa. Satakunnassa sijaitsevassa Karviassa asuu reilut 2 100 asukasta. Presidentinvaaleissa äänestäneistä yli 38 prosenttia äänesti Jussi Halla-ahoa. Karvia on siten tällä hetkellä Suomen halla-aholaisin kunta. Halla-aho keräsi Karviassa lähes 700 ääntä. Kunta on tunnettu lukuisista kulttuuritapahtumista, isosta tomaattiviljelmästä sekä vireästä metallialasta, ja lisäksi siellä on laulaja Anne Mattilan taidekahvila...

Lue lisää

Porvoossa on niin myrkyllinen tie, että sen liepeillä ei ole suositeltavaa liikkua

Porvoon kaupungilla oli syksyyn asti vahva syy olettaa, että jätemaita olisi vain hyvin pienellä alueella, sanoo yhdyskuntapäällikkö Enni Flykt Uusimaa-lehdelle. Porvoon Tolkkisessa löydettiin syksyllä maaperästä korkeita pitoisuuksia myrkyllisiä raskasmetalleja: lyijyä, arseenia ja kobolttia. Porvoon kaupunki tiedotti asiasta torstaina. Tiedotteen mukaan maaperää tutkittiin erityisesti Kissansalmentien alkupäässä ja sen lisäksi leikkipuiston suunnalla sekä hieman etelämpänä asukkaiden osoittamassa...

Lue lisää

Mitä ihmettä Unkarissa tapahtuu? Puoluejohtaja haluaa valloittaa osan Ukrainasta

Nyt myös Unkarin ja Romanian äärioikeisto uhkaa Ukrainaa. Ukrainaan ei kohdistu uhkaa ainoastaan Venäjän suunnalta, vaan myös Unkarista ja Romaniasta. Uutistoimisto Reutersin mukaan Unkarissa äärioikeistopuolue Mi Hazánk (MH) haluaa liittää osan Ukrainasta Unkariin, mikäli Ukraina häviää sodan Venäjää vastaan ja menettää itsenäisyytensä.

Lue lisää

Sami Pajari korkkasi uuden Toyotan – Näin hän pärjäsi

Sami Pajari sai kunnian korkata Toyotan uuden Rally2-auton Monte Carlon MM-rallissa. Sami Pajarin lisäksi Monte Carlon kisaan starttasi kolme muuta kuljettajaa Toyota GR Yaris Rally2 -autoilla: kokeneet ranskalaiset Bryan Bouffier ja Stephane Lefebvre sekä espanjalainen Jan Solans. Pajari oli tämän nelikon nopein viikonlopun päätteeksi. Rally2-autojen luokassa Pajarin ja uuden Toyotan iskukyky eivät riittäneet kärkikahinoihin. Pajari...

Lue lisää
Selaa ylöspäin