Home » Luokittelematon » Page 7974

Vaalipäivään lähdetään todella jännittävästä asetelmasta – Näin asiantuntija tiivistää Haaviston ja Halla-ahon tilanteen

Milloin vaalitulos selviää, ketkä pääsevät kakkoskierrokselle? Iltalehti kertoo, miten vaali-illan draama etenee ja mitä asioista kannattaa seurata. Vaalihuoneet sulkeutuvat sunnuntaina kello 20. Samalla kellonlyömällä aletaan julkistaa vaaleissa ennakkoon annettuja ääniä ja laskea varsinaisen vaalipäivän ääniä. Tasan kello 20 Iltalehden verkkosivuille tulee myös Iltalehden kattava vaalitulospalvelu.

Lue lisää

Venäjän ”pahan päivän rahasto” tyhjenemässä kovaa vauhtia

Venäjällä katsotaan pahan päivän koittaneen ja eläkkeisiin tarkoitettua rahastoa käytetään juokseviin menoihin. Venäjän valtiovarainministeriö raportoi viime viikolla huolestuttavia uutisia. Maan keskeisin resurssilähde ”pahan päivän” varalle on hupenemassa kovaa vauhtia tyhjäksi. Kansallisen hyvinvoinnin rahasto on Venäjän valtion sijoitusrahasto, joka perustettiin vuonna 2008 puskuroimaan raakaöljyyn sidoksissa olevaa valtion talousarviota.

Lue lisää

Mikä on kotoisin Afrikasta ja värjää lumen keltaiseksi? Ensi viikon sää

Tuulinen sää voi yltyä myrskyksi maanantaina. Forecan sääblogissa kerrotaan, että Suomeen saapuu maanantaina hyvin lämmintä ilmamassaa, joka on peräisin Pohjois-Afrikasta asti. Luvassa on tuulista kyytiä, mikä voi merialueilla yltyä myrskylukemiin. Tuuli on voimakasta myöskin sisämaassa. Tuuli alkaa voimistumaan jo viikonlopun aikana, vaalipäiväksi luvataan puuskaisia tuulia erityisesti pohjoiseen. Tuuli voimistuu illalla myös etelässä ja maan keskiosassa....

Lue lisää

Kommentti: Ruotsin kuningas sai viimeisen naurun

Länsinaapurin naiset hallitsevat ylivoimaisesti sprinttihiihtoa. Se on mannaa Kaarle XVI Kustaalle, kirjoittaa Santtu Silvennoinen. Ruotsin legendaarinen kuningas Kaarle XVI Kustaa sai taas lauantaina myhäillä. Innokas hiihtomies on kertonut, että maannaistensa menestys tuottaa huomattavaa mielihyvää. Ruotsalaisnaiset dominoivat sprinttihiihtoa. Ovat dominoineet jo vuosia. Edellisen kerran sinikeltaiset jäivät mc-sprintissä ilman palkintopallipaikkaa 6. tammikuuta 2023 Tour de Skillä Val...

Lue lisää

Niko Kytösaholta kova temppu lentomäen MM-kilpailuissa

Lentomäen MM-kilpailuissa nähtiin suomalaisyllätys. Suomen Niko Kytösaho, 24, on sijoittunut seitsemänneksi lentomäen MM-kilpailuissa Kulmissa. Kytösaho hyppäsi lauantaina järjestetyllä kisan kolmannella kierroksella 215 metriä. Mittelö jouduttiin typistämään kolmen kierroksen mittaiseksi sääolojen takia.

Lue lisää

52-vuotias mies juoksi maratonin – Hylättiin jatkuvasta tupakoinnista

Chen-setä juoksi rööki huulessa maratonin Kiinassa. Kiinalaismies, joka tunnetaan lempinimellä Uncle Chen, juoksi tammikuun alussa Kiinan Xiamessa maratonin. 52 vuotta nuori juoksija selvitti päälle 42 kilometriä hieman yli kolmessa ja puolessa tunnissa. Kunnioitettavaan suoritukseen liittyy yksi erikoisuus. Chen piti kuuluisasta tavastaan kiinni ja juoksi maratonin ketjupolttamalla tupakkaa.

Lue lisää
Selaa ylöspäin