Vuoden ensimmäiset Salkkarit-juonipaljastukset julki!
Salatut elämät palaa ensi viikolla ruutuun jännittävin kääntein.
Salatut elämät palaa ensi viikolla ruutuun jännittävin kääntein.
Donald Trumpin toinen presidenttikausi olisi erilainen kuin ensimmäinen, kirjoittaa Iltalehden ulkomaantoimituksen päällikkö Joonas Lehtonen. Yhdysvaltojen republikaanien esivaali on ohi ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan: Donald Trump valitaan puolueen presidenttiehdokkaaksi. Asia sai tosiasiallisen sinettinsä keskiviikon vastaisena yönä Suomen aikaa, kun Trump löi selvin lukemin ainoan vastustajansa Nikki Haleyn New Hampshiren esivaaleissa. Voitto ei ollut läheskään...
Syyttäjän mukaan isku ei toteutunut, koska poliisi peruutti tapahtuman. Helsingin hovioikeudessa käsitellään keskiviikkona pääkaupunkiseudun katujengien välistä yhteenottoa. Keskiviikkona oikeudessa on tarkoitus kuulla syytettyjä, jotka syyttäjän mukaan suunnittelivat väkivaltaista iskua Kaivohuoneelle. Syyttäjän mukaan 9 syytettyä aikoi iskeä Kaivohuoneelle, jossa toiseen jengiin kuuluneen rap-artistin oli määrä esiintyä. Iskua varten oli varustauduttu muun muassa teräaseilla.
Andrei Nazarovin mukaan Suomen jääkiekko ja talous on romahtanut. Andrei Nazaroville, 49, annettiin kritiikitön palstatila venäläismediassa. Kohuissa ryvettynyt jääkiekkovalmentaja on sitä mieltä, että Suomi on valumassa kohti täydellistä kriisiä. Nazarov puhui Championat-urheilusivuston haastattelussa Helsingin Jokereista. Hänen mukaansa Suomen jääkiekon taso romahti, kun Jokerit lähti hyökkäyssodan käynnistyttyä idän kiekkoliigasta.
Juhana Vartiainen kertoi Kauppalehdelle, että Helsinki-hallista käydään nyt kauppaa. Helsingin pormestari Juhana Vartianen kertoi Kauppalehdelle, että neuvottelut Helsinki-hallin eli entisen Hartwall-areenan myynnistä ovat edenneet ripeästi Venäjään kohdistuneen 12. pakotepaketin jälkeen. – Hallilla on tällä hetkellä yksi varteenotettava ostajaehdokas, joka käy käsittääkseni hyvinkin pitkällä olevia neuvotteluja myyjän kanssa, Vartiainen viestitti Kauppalehdelle.
Vapaarahoitteisten asuntojen ylitarjonta on jopa painanut vuokria alas, ja Helsingissä on vuokralaisen markkinat. Vuokraovi.comin data kertoo, mistä löytää edullisimman yksiön, kaksion ja kolmion. Helsingin vuokramarkkinoilla vuosi 2023 on ollut alavireinen, mikä on toisaalta tarkoittanut sitä, että vuokralaisella on suotuisat oltavat. Valinnanvaraa on paljon ja vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen vuokrat ovat jopa sukeltaneet. – Asuntojen ylitarjonta on pitänyt...
Turussa opiskellut Aleksi Prättälä sanoo, että elämä olisi rikkaampaa, jos pystyisi harrastamaan ja tekemään asioita, joista on kiinnostunut. Monille yksin lähteminen ja yksin tekeminen on liian suuri este.
New Orleans Pelicans murskasi Utah Jazzin ennätystuloksella
Sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) haluaa kieltää sähkötupakat alle 18-vuotiailta.
Helsingissä on asuinalueita, joista muutetaan pois vain pakosta. Sellainen on esimerkiksi värikkäiden puutalojen Pirkkola.