Tähtikuski tyrmää MM-rallikauden ympärillä pyörivät väitteet
Elfyn Evansin valmistautuminen rallin MM-kauteen ei sujunut ihanteellisesti.
Elfyn Evansin valmistautuminen rallin MM-kauteen ei sujunut ihanteellisesti.
Muusikko Marko Reijonen eli Waldo sai elää melko poikkeuksellisen nuoruuden tunnettujen maailmantähtien keskellä.
Kolme lääkäriä kertoo, mitä he syövät aamupalaksi.
Venäläisviranomaisten mukaan kone oli matkalla Intiasta Moskovaan. Venäjän viranomaisten mukaan Venäjälle rekisteröity suihkukone katosi tutkasta lauantai-iltana Afganistanin yllä, kertoo uutistoimisto Reuters. Lentokone oli ranskalaisvalmisteinen Dassault Falcon 10, jonka kyydissä oli tapahtumahetkellä neljä matkustajaa ja kaksi miehistön jäsentä.
Jyrki Järvilehdon lähes kohtalokkaasta testionnettomuudesta on tänään kulunut tasan 30 vuotta. Jyrki Järvilehto oli saanut todellisen onnenpotkun alkuvuodesta 1994, kun manageri Keke Rosberg oli paketoinut Benetton-pomo Flavio Briatoren kanssa sopimuspaperin suomalaisen pestistä Michael Schumacherin tallikaverina. Onnea täydensi se, että kihlattu Satu Larmala oli juuri tullut raskaaksi pariskunnan ensimmäiselle lapselle.
Kymmenet tuhannet loukkaantuvat liukastuessaan vuosittain. Jos taloyhtiö on laiminlyönyt velvollisuuksiaan, voi se olla korvausvelvollinen. Kun jään päälle sataa lunta tai vettä tai sää vuorotellen lauhtuu ja pakastuu, liukasta on. Jos talvikunnossapidossa vielä on viivettä tai puutteita, voi piha-alueella tai jalkakäytävällä kävelevä herkästi liukastua. Pahimmassa tapauksessa kulkija voi loukata itsensä vakavasti. Kuluttajaliiton asumisasiamiestoiminnan juristi Kristel Pynnönen...
Tässä ovat viikon 10.–17.1. varatuimmat kirjat.
Hollantiin kotiutuneen Niklas Tarvajärven jalkapalloura oli loukkaantumisten varjostama. Hän olisi kaivannut tämän päivän itseään auttamaan vaikeina hetkinä. ”Osaan potkia itseäni tosi kovaa päähän.”
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
Shawn Barber nousi yleisurheilun tähdeksi nuorena, mutta ura jäi lyhyeksi.