Luksuskokoelmaan uusi lisäys – Cristiano Ronaldo poseerasi tuliterän öky-Ferrarin kanssa
Cristiano Ronaldo on täydentänyt ökyautokokoelmaansa uudella Ferrarilla.
Cristiano Ronaldo on täydentänyt ökyautokokoelmaansa uudella Ferrarilla.
Jos pidät rieslingistä, kannattaa kokeilla näitä kahta muuta valkoviiniä.
Kunnassa on suunnitteilla sekä koulutusta henkilökunnalle että keskustelua huoltajien kanssa. Ranualla selvitetään alakoululaisten tappelua poliisin avulla. Kunta tiedotti perjantaina kuuden Kirkonkylän koulun neljäs- ja viidesluokkalaisen oppilaan tapelleen koulupäivän jälkeen maanantaina 15. tammikuuta. Tappelu tapahtui monitoimikeskus Kerkän pyöräparkkialueella. Kunnanjohtaja Tuomas Aikkila on kertonut Ylelle tappelun olleen fyysinen. Hänen mukaansa kaikki tappeluun osallistuneet ovat kuitenkin poistuneet tilanteesta...
Tampereella asuva Mirjami Ahola, 24, huovuttaa eläimiä, jotka ovat niin aidon näköisiä, että jopa oikeat eläimet meinaavat luulla niitä oikeiksi. – Kun käyn kuvaamassa esimerkiksi tekemiäni pöllöjä ulkona, minun on varmistettava ettei lähellä ole pikkulintuja. Ne luulevat pöllöä oikeaksi pedoksi ja säikähtävät. Pikkulintuja kuvatessa oikeat linnut usein tulevat uteliaina lähelle katselemaan, että onko tuo lajitoveri...
Minnesotan ylivoima oli liikaa Floridalle. Sebastian Aho pelaa uransa tehokkainta kautta. Perjantain ja lauantain välisenä yönä Aho saalisti kauden 50. tehopisteensä. Carolina Hurricanes kaatoi Detroit Red Wingsin maalein 4–2. Aho iski tehot 1+1, ja koko kauden pisteet ovat 41 pelin jälkeen 16+34=50.
Olli Jokisen Jukurit rakentaa jälleen jymypaukkua. Palaako sytytyslanka tällä kertaa loppuun asti? Jukurien tämän kauden tarina alkoi oikeastaan jo viime kaudella, sillä se jätti kunnianhimoiselle ja vain marginaalisia muutoksia kokeneelle joukkueelle paljon hampaankoloon. – Siinä vaiheessa, kun meillä loppui joulukuussa pelit CHL:ssä, tuli ulospuhallus, Mikko Hakkarainen kertaa vuodenvaihdetta 2022–23.
Ainakin turvavyöratsioita on Onnibus-yhtiön mukaan järjestetty linja-autoissa. Iltalehti kirjoitti viime viikolla jutun linja-autojen wc-tilojen käyttämisestä ajon aikana. Poliisihallituksessa tieliikennelakia tulkitaan niin, ettei bussin vessaan saa mennä auton liikkuessa. Aihe on herättänyt paljon keskustelua, jonka perusteella tehtiin jo yksi jatkojuttu. Nyt Iltalehti on saanut näkemyksiä kaukoliikennettä harjoittavalta Onnibus-yhtiöltä.
Monet rakennusyhtiöt ovat tuskailleet viime kesästä lähtien myymättä jääneiden uudiskohteidensa kanssa.
Tappouhkauksen saanut Ilveksen pelaaja on jatkanut elämäänsä normaalisti.