Lauri Markkasen taidot hämmästyttivät – valmentajakin ihaili: "Emme ole nähneet hänen juurikaan tekevän tuota"
Utahin päävalmentaja Will Hardy ylisti suomalaistähteään, kun joukkue otti jo viidennen peräkkäisen voittonsa.
Utahin päävalmentaja Will Hardy ylisti suomalaistähteään, kun joukkue otti jo viidennen peräkkäisen voittonsa.
Kuninkaallisasiantuntija Satu Jaatinen uskoo Tanskan tulevan kuningasparin suuntaavan menestyksekkäälle polulle viime vuoden lopulla velloneesta kohunpoikasesta huolimatta.
Yhdeksän kymmenestä piti liian lyhyitä turvavälejä huonolla kelillä vähintään melko suurena talviliikenteen turvallisuusongelmana.
Kuuden kansanedustajan allekirjoittamassa aloitteessa esitetään, että koulujen kesälomien alkua siirrettäisiin kahdella viikolla eteenpäin. Eduskunnassa on tehty toimenpidealoite, jolla halutaan siirtää koulujen kesäloman alkua kahdella viikolla. Aloitteessa esitetään, että kesäloman aloituspäivän määrittävää perusopetusasetusta muokattaisiin niin, että loma alkaisi viikon 24 viimeisenä arkipäivänä. Tällä hetkellä loma alkaa viikon 22 viimeisenä arkipäivänä.
Magma on asiantuntijoiden mukaan noussut samalle tasolle kuin joulukuun purkauksen aikaan. Grindavíkissa tulivuori purkautuu jälleen. Laava on Islannin yleisradion mukaan noin 450 metrin päässä asutuksesta. Purkaus alkoi sunnuntaiaamuna juuri ennen kahdeksaa. Sosiaalisessa mediassa on jaettu videomateriaalia purkauksen alusta: keskellä pimeyttä purskahtaa yllättäen laavaa. Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Ronnie O’Sullivan, 47, ei tunne oloaan vanhaksi. Snookertähti Ronnie O’Sullivan eteni lauantaina The Masters -turnauksen finaaliin, kun hän kaatoi välierissä Shaun Murphyn 6–2. O’Sullivanille kerrottiin matsin jälkeen, että jos mies voittaa myös loppuottelun, hän on sekä kaikkien aikojen nuorin että vanhin pelaaja, joka on voittanut kyseisen turnauksen.
Chris Jones suuntaa kellokauppaan. Se oli 1,25 miljoonan dollarin arvoinen suoritus. NFL-seura Kansas City Chiefsin puolustuksen sisemmän linjamiehen Chris Jonesin säkitys Los Angeles Chargersia vastaan toi miehen tilille muhkean bonussumman, kun sopimukseen kirjattu tulostavoite täyttyi riemukkaasti runkosarjan päättäneessä ottelussa.
Uutuuskirja paljastaa ammattijärjestäjien vaaliman niksin, joka säästää keskittymiskykyä. Suomalaisessa lapsiperheessä on joidenkin arvioiden mukaan jopa 100 000 tavaraa, kerrotaan tuoreessa kodin järjestämisen oppaassa nimeltä Vartin voima – 365 nopeaa konstia kodin järjestämiseksi (Otava 2024). Kirjan kirjoittaja, ammattijärjestäjä ja neuropsykologinen valmentaja Ilana Aalto kutsuu tavaroiden aiheuttamia hommia tavaratyöksi. Siihen työhön kuuluu hintavertailu, ostopäätöksen tekeminen ja tuotteen...
Viisi presidenttiehdokkaista keskusteli nuorten kanssa, mikä tekee Suomesta Suomen. Harvan poliitikon ehdottama arvo oli nuorista tärkein.
Kyseessä on viides tulivuorenpurkaus Islannissa muutaman vuoden sisään.