Nella Pelkonen romahti EM-kisoissa
Suomen Nella Pelkonen ja Emmi Peltonen jäävät kauas kärjestä taitoluistelun EM-kilpailujen naisten yksinluistelussa.
Suomen Nella Pelkonen ja Emmi Peltonen jäävät kauas kärjestä taitoluistelun EM-kilpailujen naisten yksinluistelussa.
Norjalaistähti Aleksander Aamodt Kilde kaatui syöksylaskun maailmancup-kilpailussa Sveitsin Wengenissä rajusti, ja hänet on kuljetettu helikopterilla sairaalaan.
Tanskan hovi julkaisi uudet viralliset kuvat väistyvästä kuningatar Margareetasta sekä tulevasta kuningaparista Frederikista ja Marysta että tulevasta kruununprinssi Christianista.
Pääministeri Petteri Orpon mukaan itärajan sulkua on välttämätöntä jatkaa, sillä Venäjä ei ole muuttanut toimintatapojaan. Pääministeri Petteri Orpo (kok) kertoi Ilta-Sanomille, että Venäjällä arvioidaan olevan satoja, ellei jopa tuhansia henkilöitä, jotka ovat valmiudessa siirtymään rajalle ja pyrkimään Suomeen. – Päätimme jatkaa itärajan täyssulkua kuukaudella. Kuten torstaisen päätöksen perusteissa todetaan, me emme näe muutosta Venäjän käytöksessä. Venäjällä...
Perholainen Jouni Salmela teki sankarillisen teon. Perholainen Jouni Salmela pelasti puolalaisen rekkakuljettajan Patrik Zarkowskin lähes varmalta paleltumiskuolemalta viime viikon torstaina. Salmela koputti huoltoaseman pihalle pysäköidyn rekan ovea lähes viimeisellä mahdollisella hetkellä. Yli 30 asteen pakkasiin täysin alipukeutunut Zarkowski oli hytissyt siinä vaiheessa kopissa useita tunteja.
Taiwanin presidentinvaalit voitti hallitsevan puolueen Lai Ching-te. Kiina piti vaaleja ”sodan ja rauhan” mittelönä. Taiwanin hallitsevan puolueen Lai Ching-te voitti presidentinvaalit, uutisoi muun muassa Guardian. Historiallinen voitto takasi demokraattiselle edistyspuolueelle (DPP) kolmannen toimikauden. Väistyvä presidentti Tsai Ing-wen palveli kaksi virkakautta ja Lai nousi johtoon varapresidentin virasta.
Kukaan ei pysähtynyt auttamaan, kun kaksi autoa oli kolaroinut, kirjoittaa toisessa onnettomuusautossa olleiden lasten äiti Turun Sanomille. Kukaan ei pysähtynyt auttamaan, kun kaksi autoa kolaria Liedossa perjantaina, kertoo Turun Sanomille toisessa autossa olleiden kahden alakouluikäisen lapsen äiti. – Lietolaiset, hävetkää, hän kirjoittaa.
Aleksander Aamodt Kilde kaatui pahasti. Norjan Aleksander Aamodt Kilde laski rajusti ulos alppihiihdon maailmancupin syöksylaskukisassa Wengenissä, Sveitsissä. Kilde, 31, oli jo radan viimeisellä portilla, kun hän ajautui todella kovalla vauhdilla verkkoihin ja lensi rajusti lumen pintaan.
Norjan Aleksander Aamodt Kilde kaatui syöksylaskukisassa.
Lesley Goren Misty rikkoi Tiktok-listaykkösten ikäennätyksen.