Tv-urheilu | Lauantai on älyttömän vilkas urheilupäivä
Lauantaina katsotaan muun muassa taitoluistelua ja Valioliigaa.
Lauantaina katsotaan muun muassa taitoluistelua ja Valioliigaa.
Synkeän mustan komedian voisi luokitella myös sairauskertomukseksi.
Vertaisryhmällä ja itsetunnolla on valtava merkitys siihen, mitä uskoo saavuttavansa ja mihin päätyy.
Trump oli jättänyt vuoden 2021 syyskuussa valituksen, jossa hän syytti kolmea toimittajaa juonesta hänen veroasiakirjojensa saamiseksi.
Virossa on supistettu venäjän kielen opettamista, mikä näkyy muun muassa suomen kielen suosion kasvuna. Viime syksynä Virossa tuli voimaan lakimuutos, jonka mukaan kouluissa ei enää saa opettaa venäjää ensimmäisenä vieraana kielenä. Muutos on näkynyt konkreettisesti muun muassa siten, että suomen kieltä opiskelevien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti, uutisoi Viron yleisradioyhtiö ERR. Virossa koulujen on tarjottava vähintään...
Trump kertoi keväällä 2020 ottavansa päivittäin hydroksiklorokiinia ennaltaehkäisevänä koronalääkkeenä
Tähän juttuun on koottu Ukrainan sodan keskeisimmät tapahtumat perjantailta 12. tammikuuta 2024. Kyseessä on sodan 688. päivä. Iso-Britannia on luvannut lisätä aseapua Ukrainalle noin 2,5 miljardilla punnalla eli noin 2,9 miljardilla eurolla. Maan pääministeri Rishi Sunak ilmoitti asiasta perjantaina Kiovan vierailunsa aikana. Asiasta uutisoi Kyiv Independent. Presidentti Volodymyr Zelenskyi ja Sunak kirjoittivat myös uuden turvallisuussopimuksen....