Pörssisähköpakko auttaisi energiamurroksessa, mutta asiantuntijat haluavat jättää vallan kuluttajille
Asiantuntijat eivät kannata pörssisähkösopimusten osuuden lisäystä esimerkiksi lainsäädännöllä.
Asiantuntijat eivät kannata pörssisähkösopimusten osuuden lisäystä esimerkiksi lainsäädännöllä.
Pääministeri Petteri Orpo pitää puheen kokoomuksen puoluevaltuuston kokouksessa lauantaina. Puhe käsittelee muun muassa taloustilannetta.
Suomalaisgolffari Sami Välimäki karsiutui kahdelta jatkokierrokselta ja joutui tyytymään häntäpään sijoitukseen kauden ensimmäisessä PGA-kilpailussaan Havaijilla. Hankalan alun kilpailuun saanut Välimäki pelasi kahden kierroksen aikana yhteistuloksen 145 eli viisi yli parin.
Peter Crombie muistetaan parhaiten "Crazy" Joe Davolan roolistaan sarjassa Seinfeld.
Iltalehden lukija arveli ostamansa Crème brûléen olevan yli vuoden vanhaa, mutta Lidlin mukaan näin ei ole. Iltalehden lukija hätkähti ostettuaan aiemmin tällä viikolla Helsingissä Kampin Lidlistä Crème brûlée -pakkauksen. Pakkauksessa parasta ennen -päiväksi mainittiin 5. tammikuuta. Toisaalla pakkauksessa oli kuitenkin merkintä 26.09.2022.
Utah Jazz on liekeissä. Utah Jazz kukisti Toronto Raptorsin 145–113 ja nousi ensimmäistä kertaa sitten kauden alun pudotuspelipaikalle NBA:n läntisessä konferenssissa. Jazz-historioitsija Thurl Baileyn mukaan kyseessä on suurin pistemäärä mitä Jazz on koskaan tehtaillut kotihallissaan ottelun varsinaisella peliajalla.
Suomalaisasiantuntija kertoi, mitkä viisi tekoälyn käyttökohdetta aiheuttavat päänvaivaa tietoturva-ammattilaisille. Mikko Hyppönen on listannut The Next Web -sivuston haastattelussa viisi päällimmäistä tekoälyyn liittyvää tietoturvahuoltaan. Withsecuren tutkimusjohtajana työskentelevän Hyppösen mukaan tekoäly muuttaa kaiken: se tuo suuremman mullistuksen kuin internetin aikaansaama muutos elämässämme. Hän uskoo muutoksen tuovan positiivisia vaikutuksia, mutta on samalla huolissaan sen vaikutuksesta uusiin kyberuhkiin.
Pelastuslaitos sai rajattua tulipalon remonttihuoneistoon.
Vali üks kolmest tarokaardist ja saa teada, mida tänane laupäev 13.01.2024 sulle toob. Tarokaardid on iidne ennustamise vahend, mis on olnud kasutuses sajandeid. Tavaliselt koosnevad nad 78 kaardist, mille hulka kuuluvad nii suured arkaanid (22 kaarti) kui ka väikesed arkaanid (56 kaarti). Suured arkaanid kujutavad elu suuri sündmusi ja etappe, samas kui väikesed arkaanid keskenduvad...