Peukalotesti saattaa paljastaa hiljaisen tappajan – taipuuko sormesi näin?
Näin havaitset aneurysman eli aortan laajentuman ajoissa.
Näin havaitset aneurysman eli aortan laajentuman ajoissa.
Osa Venäjän kylmistä olosuhteista selittyy maan energiapolitiikalla, osa taas mannerilmastolla. Venäjän pakkaset ovat nousseet viime aikoina uutisiin, sillä erityisesti Moskovan alueella on ollut ongelmia lämmönjakelussa, kertoi riippumaton The Moscow Times -lehti. Iltalehtikin on kertonut Kuopion kokoisesta Novomoskovskin kaupungista. Siellä lähes 400 asuintaloa, kouluja ja sairaaloita on jäänyt ilman lämpöä lämpövoimalaitoksessa tapahtuneen häiriön vuoksi. Lämpötila kaupungissa...
Ottelun ykköstähdeksi valittu Kaapo Kakko pääsi maalin makuun. Kaapo Kakko, 22, teki Seattlea vastaan ensimmäisen maalinsa lähes kahteen kuukauteen, kun New York Rangers kaatoi Seattle Krakenin 5–2. Pitkän maalittoman putken taustalla on 27.11. tullut alavartalovamma, jonka vuoksi häneltä jäi väliin 21 ottelua. Kyseessä oli turkulaisen toinen matsi vamman jälkeen.
Mikko Rantanen oli jälleen isossa roolissa, kun Colorado kaatoi Ottawan. Mikko Rantanen iski kiekon kahdesti Ottawan verkkoon Coloradon 7–4-voitossa. Ensimmäinen maali oli ohjaus takatolpalta, toinen napakka ranne takayläkulmaan. Tehoillan myötä suomalaisen pisteputki on nyt jo kahdeksan ottelun mittainen. Sen aikana hän on tehtaillut kuusi maalia ja antanut kahdeksan syöttöä.
Helsinkiläisen ympäristötaiteilijan uusin työ ihastuttaa ohikulkijoita Töölönlahdella.
Ennakkoäänestys sekä kotimaassa että ulkomailla alkaa tänään keskiviikkona.
HS seuraa tiiviisti vaalikampanjan loppusuoraa. Kokoamme tänne jo julkaistuja keskeisiä vaalisisältöjämme, joista voi olla apua ehdokkaan valinnassa.
”Jokerin” joukkoa syytetään Tallinnassa järjestäytymisestä rikollisryhmäksi, joka laajensi toimintaansa myös Suomeen.
Kaarinassa sattuneessa työtapaturmassa kuoli 31-vuotias mies, kertoo Lounais-Suomen poliisi.
· Ülevaateuuringutes tulevad esile ühiskonnas peidetud probleemid. · Naiste kogemused aitavad arendada tervishoiusüsteemi ja teha paremaid otsuseid. · 2024. aasta kordusuuring on jätk 2004. ja 2014. aastal tehtud uuringutele. Tartu Ülikooli naistekliiniku naistearstid alustavad koostöös Sotsiaalministeeriumiga seni suurimat Eesti naiste tervise uuringut. Uuringuga selgitatakse välja, mis on naiste tervisekäitumises viimase kümne aasta jooksul muutunud ning...