Pilaantunut alkoholi aiheutti massamyrkytyksen Tunisiassa – useita kuollut
Neljä ihmistä kuoli ja kymmeniä joutui sairaalaan juotuaan pilaantunutta alkoholia Tunisiassa.
Neljä ihmistä kuoli ja kymmeniä joutui sairaalaan juotuaan pilaantunutta alkoholia Tunisiassa.
Itämeren jääpeite on nyt on selvästi keskimääräistä laajempi. Jää voi silti yhä pettää varsinkin etelärannikolla.
Sää lauhtuu alkuviikolla koko maassa, mutta loppuviikolla näyttää kylmenevän jälleen.
Joel Naukkarinen teki sunnuntaina Kouvolassa maailmanennätyksen sisäsoudun maratonmatkalla. Naukkarinen sai sisäsoutulaitteella soudettavalla 42,195 kilometrin matkalla ajan 2.20.06,9. Aiempi ME oli 2.21.08,7 ja kanadalaisen Ben de Witin nimissä vuodelta 2016.
Näyttelijä Halle Bailey sai vauvan.
Koronavirus aiheuttaa edelleen sairastumisia. Kuinka pian taudin jälkeen voi palata töihin?
Vuonna 1994 syntynyt mies löytyi kuolleena laivan hytistä 14. joulukuuta. Viking Linen laivalla joulukuun puolivälissä kuolleena löytynyt matkustaja oli Iltalehden tietojen mukaan kolmekymppinen satakuntalaismies. Hänellä on taustallaan rikostuomio, joka kytkeytyy järjestäytyneeksi rikollisryhmäksi luokiteltuun Cannonballiin. Käräjäoikeus tuomitsi miehen vuonna 2018 kolmeksi vuodeksi ja viideksi kuukaudeksi vankeuteen Cannonballin liittyvän huumejutun sivuhaarassa. Tuomio tuli muun muassa törkeästä huumausainerikoksesta.
Demokraattisten maiden moraalissa alkaa olla piirteitä, jotka palauttavat mieliin Neuvostoliiton armeijan rappeutuneen moraalin, Iltalehden Lauri Nurmi kirjoittaa. Terroriuhka Ruotsissa on korkealla. Kun kuningas, kruununprinsessa, valtionjohto ja puolustusvoimien komentaja ahtautuvat samaan saliin, pommikoiria nuuskii kaikkialla. Iltalehti seurasi sunnuntaina Sälenin vuotuista turvallisuuskonferenssia paikan päällä legendaarisessa Högfjälls-hotellissa.
Ruotsalaisasiantuntija lyttää suomalaisen koulujärjestelmän. Ruotsalaisasiantuntija, tutkija Gabriel Heller Sahlgren arvostelee jyrkin sanankääntein suomalaista koulujärjestelmää. Hän kirjoittaa asiasta ruotsalaislehti Expressenin Debatt-palstalla julkaistussa mielipidekirjoituksessa. Heller Sahlgren tyrmää suomalaiskoulut ”varoittavana esimerkkinä” ja kutsuu suomalaista kouluihmettä ”myytiksi, joka täytyy haudata”. Hänen mielestään suomalaisen koulun maailmanmaine oli pitkälti ”toiveajattelua”.
Leeds United jatkaa Englannin cupin neljännelle kierrokselle. Leeds eteni Englannin cupin neljännelle kierrokselle voittamalla Peterboroughin vieraissa 3–0. Walesin maajoukkuetoppari Ethan Ampadu vei vieraat johtoon reilun puolen tunnin kohdalla. Patrick Bamford kuoletti pallon rinnallaan ovelasti Ampadun jalkoihin, ja tämä ampui sen varmasti verkkoon.