Energia | Suomi tarvitsisi kipeästi sähkön säätövoimaa – professori perää valtiota apuun
Kaksi isoa sähkön hintaa tasaavaa hanketta on kuopattu puolen vuoden sisällä liian korkeiden investointikustannusten takia.
Kaksi isoa sähkön hintaa tasaavaa hanketta on kuopattu puolen vuoden sisällä liian korkeiden investointikustannusten takia.
Patti kiveksissä kannattaa aina tutkituttaa, vaikka usein on kyse vaarattomasta kiveskohjusta.
Norjan oikeusministeriön mukaan Suomen viranomaiset eivät ole olleet yhteydessä Norjan viranomaisiin, kertoi VG-lehti.
Pohjois-Korea on sunnuntaina ampunut noin 90 tykistölaukausta Etelä-Korean lähialueilla.
Kokenut lumiturvallisuuskouluttaja ja poliisi kertoo, että onnettomuusiltana oli yhtä aikaa harvinaisen kylmä ja kova tuuli.
Hevoset ehdittiin pelastaa Salon tulipalosta neuvokkaan naapurin ansiosta.
National Society of Film Critics valitsi Kaurismäen Kuolleet lehdet parhaaksi ei-englanninkieliseksi elokuvaksi.
Norjan Harald Östberg Amundsen eteni odotetusti Tour de Skin kokonaiskilpailun voittoon. Kiertueen päätösetapin voitti Ranskan Jules Lapierre, Suomen Arsi Ruuskanen yllätti 9. sijallaan.
Kymen Puhelimen ja Telekarelian paperiset puhelinosakkeet voi vielä vaihtaa Elisan osakkeiksi. Huhtikuussa mahdollisuus saattaa lakata, eikä sitä kannata jäädä odottelemaan: yhden Kymen Puhelimen osakkeen arvo on yli 6 000 euroa. Ensi vuoden alkupuolella viimeistenkin Elisan ostamien puhelinosuuskuntien osakkeiden vaihto-oikeus saattaa päättyä. Kymmenen vuotta sitten Elisaan sulautuivat puhelinosuuskunnat Kymen Puhelin ja Telekarelia, joiden osakkeenomistajat ovat sulautumisesta asti...
Los Angeles on viime otteluissaan ollut tuloksiaan parempi. NHL:n iltapäiväottelussa (22.00 Suomen aikaa) kohtaavat kaksi tuloksellisesti erittäin heikkovireistä joukkuetta, kun Washington isännöi Los Angelesia. Kummallakin on joulun jälkeisistä otteluista vain yksi voitto. Aivan saman tasoisella pelaamisella Washington ja Los Angeles eivät kuitenkaan ole saldoaan keränneet, sillä joukkueiden viime otteluiden maaliodottamissa on valtava ero Los Angelesin...