Home » Luokittelematon » Page 8935

Väite: Venäjä rikkoo nyt jo omaa lakiaan – Asiantuntija kertoo, miksi se ei ole Putinille ongelma

Venäjän lakien mukaan kerran armahdettua ei voi armahtaa uudestaan. Se ei ole valtiolle ongelma, sanoo tutkija. Venäjän viranomaisten korruptioon keskittyvän anonyymin Telegram-kanavan mukaan Venäjän armeijan rekrytoijat ovat jälleen työn touhussa maan vankiloissa. Kyseessä oleva VTšK-OGPU kanava on aiemmin muun muassa uutisoinut Putinin oikean käden määränneen siirtolaisoperaation Suomen rajalle.

Lue lisää

Perttu Hyvärinen nöyränä: ”Monelta sai pyytää anteeksi”

Miesten 15 kilometrin perinteisen massalähdöstä tuli Tourilla stressaava letkajenkka. – Yksi sauva poikki ja pari kertaa oli jalka jonkun jalkojen välissä. Ei sen ihmeellisempää, tokaisi Markus Vuorela. – Kerran vikalla kierroksella käytin polvillani, kertoi Arsi Ruuskanen.

Lue lisää

Riikan talo lämpenee 35 eurolla kuussa – Sama lämmitystapa käytössä vain harvoilla

Riikka Kerttula on jo viiden vuoden ajan lämmittänyt talonsa puilla. Käytössä on suomalaisittain erikoinen lämmitysjärjestelmä, vesitakka. Jos talviaamuna ulkona paukkuu pakkanen, alkavat valkeakoskelaisen Riikka Kerttulan päivät mitä tunnelmallisimmin, kun hän sytyttää tulet valkoiseen takkaan kotinsa olohuoneessa. Leudommilla säillä tuli syttyy myöhemmin, ja iltapäivällä takassa kypsyy usein myös perheen päivällinen. Päivittäisen loimun syy on kuitenkin pelkkää...

Lue lisää

KAALUD. Edda Pauksoni 2024 aastahoroskoop. Elu, Pere, Raha ja Tervis.

JÄÄR. Edda Pauksoni 2024 aastahoroskoop. Elu, Pere, Raha ja Tervis. Loe SIIT SÕNN. Edda Pauksoni 2024 aastahoroskoop. Elu, Pere, Raha ja Tervis. Loe SIIT KAKSIKUD Edda Pauksoni 2024 aastahoroskoop. Elu, Pere, Raha ja Tervis. Loe SIIT VÄHK. Edda Pauksoni 2024 aastahoroskoop. Elu, Pere, Raha ja Tervis. Loe SIIT LÕVI. Edda Pauksoni 2024 aastahoroskoop. Elu, Pere,...

Lue lisää

NEITSI. Edda Pauksoni 2024 aastahoroskoop. Elu, Pere, Raha ja Tervis.

JÄÄR. Edda Pauksoni 2024 aastahoroskoop. Elu, Pere, Raha ja Tervis. Loe SIIT SÕNN. Edda Pauksoni 2024 aastahoroskoop. Elu, Pere, Raha ja Tervis. Loe SIIT KAKSIKUD Edda Pauksoni 2024 aastahoroskoop. Elu, Pere, Raha ja Tervis. Loe SIIT VÄHK. Edda Pauksoni 2024 aastahoroskoop. Elu, Pere, Raha ja Tervis. Loe SIIT LÕVI. Edda Pauksoni 2024 aastahoroskoop. Elu, Pere,...

Lue lisää

AMBUR. Edda Pauksoni 2024 aastahoroskoop. Elu, Pere, Raha ja Tervis.

Selaa ylöspäin