Home » Luokittelematon » Page 8945

Varusmiehissä on tapahtunut selvä muutos, sanoo Risto Katila – Hänelle nuoret puhuvat jostain, mistä ei puhuta kenellekään muulle

Varusmiehissä on tapahtunut selvä muutos, sanoo Risto Katila. Hän tietää varusmiehistä jotain, mitä ehkä kukaan muu ei tiedä. Mennyt syksy oli puolustusvoimissa synkkä. Lokakuussa Porin prikaatin varusmies menehtyi ja kolme loukkaantui heidän maastoajoneuvonsa suistuttua harjoituksessa tieltä. Muutama viikkoa aiemmin Dragsvikin varuskunnassa yhdeksän varusmiestä oli vaarassa hukkua rannikkojääkärien tasokokeessa. Yksi varusmiehistä loukkaantui vakavasti.

Lue lisää

Asiantuntija huolestui Trumpin vaali­lupauksista: ”Koko systeemi on rakentunut sille”

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Maria Lindén kertoo Iltalehden USA-studiossa, mistä ex-presidentti Donald Trumpin antamista vaalilupauksista hän on erityisen huolissaan. Tämän vuoden presidentinvaalit voivat aiheuttaa monenlaista kaaosta Yhdysvalloissa, arvioi Iltalehden USA-studion kolmannessa jaksossa vieraana oleva ulkopoliittisen instituutin tutkija Maria Lindén. Hänen mukaansa vaaleissa voi tapahtua vilppiä, jonka myötä osa kansasta ei hyväksy vaalitulosta. Toisaalta voi olla, ettei...

Lue lisää

Päivän horoskooppi lauantai 6.1.

Horoskoopin on laatinut Aileena Tähtitaivas – toisin sanoen tekoäly. Horoskooppeihin on käytetty tekoälyohjelmien Google Bard ja Chat GPT tuottamaa tekstiä pohjautuen Annan horoskooppiaineistoihin ja planeettojen sijaintiin. Oinas (20.3.-19.4.) Taivaankappaleiden tanssi jatkuu, ja kuu liikkuu nyt jousimiehessä, tuoden mukanaan vauhdikasta energiaa. Innokkuutesi ja seikkailunhalusi saavat tilaa, ja saatat luoda uusia yhteyksiä kaukaisiin paikkoihin. Työssäsi voi avautua...

Lue lisää

Suomen kammopakkaset nousivat maailmalla otsikoihin

Suomen ja Ruotsin yli 40 asteen pakkasista on uutisoitu ympäri Eurooppaa ja aina Yhdysvalloissa ja Intiassa asti. Enontekiöllä mitattiin perjantaina Suomen 2000-luvun kylmyysennätys, kun pakkanen kiristyi 44,3 miinusasteeseen. Hyistä on ollut myös Ruotsissa, sillä Naimakan mittausasemalla pakkaslukemiksi saatiin -43,8 astetta. Tylyt lämpötilat nousivat uutisotsikoihin myös ulkomailla. Brittiläinen Sky News uutisoi Ruotsin Nikkaluoktan kylmistä lämpötiloista, -41,6...

Lue lisää
Selaa ylöspäin