Home » Luokittelematon » Page 9027

Venäläinen eversti vähättelee Puolustus­voimia ja väittää, että Suomi on Venäjän ykköskohde

Venäjä jatkaa kohdistettua kampanjaansa Suomen mustamaalaamiseksi. Venäjältä kuuluu jälleen Suomea vähätteleviä ääniä. Tällä kertaa entinen Venäjän armeijan eversti ja nykyinen sota-asiantuntijana esittäytyvä Anatoli Matvijtšuk pilkkaa Nato-Suomen armeijaa. Kremlin talutusnuorassa kulkevan lenta-sivuston haastattelussa Matvijtšuk sanoo, että Suomen taistelukyky ei ole yhtä korkea kuin Venäjän – edes puolustusliiton jäsenenä. Matvijtšukin mukaan Suomesta on tullut ”vihollinen”, ja sen...

Lue lisää

Ennätyk­sellinen kuivuus uhkaa ”maailman keuhkoja”

Kuivuudesta kärsivä Amazonin sademetsä on ajautumassa tilanteeseen, jossa paluuta entiseen ei enää ole. ”Maailman keuhkoinakin” tunnettu Amazonin sademetsä on vuonna 2023 kokenut historiallista kuivuutta. Ilmiö on eristänyt lukuisia alueen kyliä jokien ulottumattomiin, vauhdittanut tuhoisia metsäpaloja sekä aiheuttanut villieläinten joukkokuolemia. Alueella asuvien kohdalla tilanne näkyy jo jokapäiväisessä elämässä. Moni yhteisö on esimerkiksi jäänyt kaivojen ja purojen...

Lue lisää

Kuva Tourin muskeli­hiihtäjästä hätkähdyttää

Eva Urevc on voimakasrakenteinen hiihtäjä. Slovenialaishiihtäjä Eva Urevc on arvokisamitalisti, mutta vähintään yhtä hyvin hänet tunnetaan somekuvistaan, joissa hän paljastaa salityönsä tulokset. Urevc, 28, tuo ylävartalon lihaksiensa kanssa mieleen Norjan hiihtosuuruuden Marit Björgenin. Viikko sitten julkaistut otokset paljastavat, että naisen verisuonia pullottelevat käsivarret eivät voisi olla paljoakaan timmimmässä kunnossa.

Lue lisää

Venäjällä alkoi spekulointi: Tuleeko Aleksander Ovetškinista poliitikko?

Aleksander Ovetškinin sopimus Washington Capitalsin kanssa päättyy vuonna 2026. Armoitetun maaliruiskun Aleksander Ovetškinin, 38, ura on kääntynyt laskusuuntaan kauden ensimmäisellä puoliskolla. Washington Capitalsin kapteeni teki viime yönä vasta kauden seitsemännen maalinsa. Lukema on harvinaisen heikko pelaajalle, joka vielä toissasesongilla rikkoi 50 maalin rajapyykin.

Lue lisää
Selaa ylöspäin