Suomalaiset hankkivat joulupöytään 1,8 miljoonaa litraa punaviiniä – tämä on joulun ykkösruoka
Joulutunnelman suomalaisille tekee jouluruoka, jopa siinä määrin, että se menee perheen ja ystävien kanssa vietetyn ajan edelle.
Joulutunnelman suomalaisille tekee jouluruoka, jopa siinä määrin, että se menee perheen ja ystävien kanssa vietetyn ajan edelle.
Kuningas Charlesin kruunajaisia varten Lontoon Westminster Abbeyyn toimitettiin kuuluisa Stone of Destiny, joka on ollut osa monarkkien kruunajaisia satojen vuosien ajan.
Amerikkalainen tutkija kertoo, miksi uutuuden viehätystä kaivataan pitkissä suhteissa.
Joulupukki ei suinkaan ole ainoa joulun ihme. Paljon vanhempaa perua on kertomus lapsesta, jonka neitsytäiti synnyttää tallissa jouluyönä. "Kauanko lapsi saa uskoa joulupukkiin?", kysyttiin Iltalehdessä muutama päivä sitten. Asiantuntijoiden mukaan aikuisten tulee varoa romuttamasta lapsen mielikuvitusmaailmaa. Joulupukki ei kuitenkaan ole ainoa joulun ihme. Paljon vanhempaa perua on kertomus lapsesta, jonka neitsytäiti synnyttää tallissa jouluyönä. Kuinka...
Windows 11:lle asetetut tiukat laitevaatimukset eivät olekaan välttämättä ongelma. Monet yllättyivät Microsoftin julkistettua Windows 11:n. Toiset peräti kahteen otteeseen. Ensinnäkin monet mielsivät Windows 10:n ”viimeiseksi Windowsiksi”, sillä Microsoft antoi hieman ymmärtää tähän suuntaan. Toisen kerran leuat putosivat Microsoftin julkistettua Windows 11:lle äärimmäisen tiukoille vedetyt laitteistovaatimukset. Monet uudehkotkaan suorittimet eivät olleet yhteensopivia uuden käyttöjärjestelmän kanssa. Lisäksi...
Toinen kärkiehdokas, qatarilainen šeikki Jassim bin Hamad al-Thani vetäytyi tarjouskilvasta.
SM-liigaseura Porin Ässät jäädyttää legendaarisen Pekka Rautakallion paidan ja numeron viisi Porin jäähallin kattoon 27. tammikuuta. Rautakallio kertoi MTV Urheilun haastattelussa huikean esimerkin porilaisuudesta ja siitä, mitä kaupungissa tarkoittaa se, kun on kiva törmätä toiseen.
MTV Uutisten seksiasentotestin avulla selvität, tunnetko eri seksiasennot.
Vähävaraiselle perheelle ostettu lelu lämmittää äidin mieltä, sillä hän tietää lapsen ilon olevan jouluaattona suuri. – Olen vieläkin aivan hämmentynyt siitä, että joku on kävellyt kauppaan ja ostanut nämä kalliit lahjat hyvää hyvyyttään, helsinkiläinen Kristiina henkäisee. Tänä jouluna hänen tyttärensä saa toivomansa lelut tuntemattoman auttajan ansiosta.
”Fengshui vie fokuksen ihmiseen. Samalla tavalla kuin vaatteiden tulisi olla mukavat päällä, tilan tehtävä olisi helliä ja tukea meitä. Eroan siinä mielessä tavallisesta arkkitehdista, että minua kiinnostaa ennemminkin miltä jokin tuntuu kuin miltä se näyttää. Olen oikeastaan tilan virittäjä. Pianonvirittäjä virittää soittimen, ja minun tehtäväni on virittää tilan sointi. Siihen vaikuttavat muun muassa pintamateriaalit, valaistus...