Velka | EU-maat sopuun velkasäännöistä – talouden tarkkailuluokka uhkaa Suomea
Valtiovarainministeri Riikka Purra edusti neuvotteluissa kovan talouskurin leiriin kuuluvaa Suomea.
Valtiovarainministeri Riikka Purra edusti neuvotteluissa kovan talouskurin leiriin kuuluvaa Suomea.
Olli Rehn kertoo, miten osoittaa rakkautta vaimolleen Merjalle ja saa Mika Tommolan punastumaan.
Yritysten taloustilanteessa on tapahtunut loppuvuoden aikana lievä käänne parempaan, ilmenee tuoreesta Suomen Yrittäjien teettämästä kyselystä.
Argentiinan vastavalittu presidentti Javier Milei aikoo purkaa sääntelyä urakalla kääntääkseen maan talouden suunnan.
Helsingin yliopiston Nato-kyselyssä selviää, että ydinaseiden kuljetus Suomen läpi tai sijoittaminen Suomeen on ollut marraskuussa hieman hyväksyttävämpää kuin kesäkuussa.
Ristikko 1 ratkaisu: Ristikko 2 ratkaisu: Tavuristikon ratkaisu: Krypton ratkaisu:
Yhdysvaltain ja Kiinan presidenttien marraskuisesta kohtaamisesta on tullut lisää tietoa.
Horoskoopin on laatinut Aileena Tähtitaivas – toisin sanoen tekoäly. Horoskooppeihin on käytetty tekoälyohjelmien Google Bard ja Chat GPT tuottamaa tekstiä pohjautuen Annan horoskooppiaineistoihin ja planeettojen sijaintiin. Oinas (21.3. – 19.4.) Tällä viikolla olet täynnä energiaa ja päättäväisyyttä. Nyt on oikea aika tarttua rohkeasti uusiin haasteisiin. Huomaat, että positiivinen asenteesi tarttuu ympärilläsi oleviin ihmisiin, ja voit...
Kiinan johtajan kerrotaan kommentoineen Taiwanin tilannetta Joe Bidenille suorasanaisesti maiden välisessä huippukokouksessa marraskuussa. Kiinan presidentti Xi Jinping kommentoi suorasanaisesti Taiwanin tilannetta Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenille johtajien välisessä huippukokouksessa San Franciscossa marraskuussa. Xi sanoi, että Peking aikoo yhdistää Taiwanin uudelleen osaksi Manner-Kiinaa.