Mies puukotti toista hotellissa Salossa: Poliisi ottanut epäillyn kiinni
Poliisi kertoo, että noin kolmekymppisen miehen epäillään puukottaneen toista miestä hotellihuoneessa Salossa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä noin kello 03.30 aikaan.
Poliisi kertoo, että noin kolmekymppisen miehen epäillään puukottaneen toista miestä hotellihuoneessa Salossa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä noin kello 03.30 aikaan.
Julkisissa hankinnoissa on hälyttävän vähän kilpailua, selviää Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) tuoreesta tutkimusraportista.
EU:ssa on saavutettu sopu maahanmuuttolainsäädännön uudistamisesta.
SM-liigaseura JYP on on purkanut päävalmentaja Jukka Rautakorven sopimuksen. Myös apuvalmentaja Ville Niemisen sopimus on purettu.
Suklaapelti on joulun helpoin herkkulahja. Katso valmistusohje!
Wahlroos M&A-podcastissa: ”Timo Soinin vasemmistopopulismin jälkeen osa perussuomalaisten johdosta on tänään intellektuelleinta suomalaista poliittista johtoa.” Talousvaikuttaja Björn Wahlroos kehuu perussuomalaisia poliitikoita Mika Malirannan ja Matti Apusen talouspoliittisen M&A-podcastin uusimmassa jaksossa. Persuihin päästään, kun Apunen kysyy Wahlroosilta, minkälaisena muutosvoimana tai -agenttina Whlroos pitää perussuomalaisia, jos lainkaan.
Kemianteollisuuden tulevaisuudennäkymät ovat alavireiset. Kemianteollisuuden suhdannenäkymät ovat poikkeuksellisen heikot, Kemianteollisuus ry ilmoittaa. Myöskään ennusteet ensi vuodelle eivät lupaa hyvää, sillä tilausmäärät ovat laskeneet jo pidemmän aikaa. Edellisen kerran kemianteollisuuden tilauskannat olivat näin matalalla finanssikriisin aikaan vuonna 2010. Jopa koronavuonna 2020 kannat olivat nykyistä paremmat.
Suomen metsissä näkyy huolestuttavia merkkejä. Kuusikot ovat hyvin lähellä kohtalon hetkeä, pelkää suurmetsänomistaja. Näin hän varautuu kriisiin. Suurmetsänomistaja Timo Kujala on huolissaan. Suomen metsissä näkyy pahaenteisiä merkkejä, eikä vaadita kuin muutama perättäinen erityisen kuiva ja kuuma kesä, ja joissain Suomen metsissä voidaan nähdä merkittäviä tuhoja. Keski-Euroopan maissa, kuten Saksassa, on jo nähty katastrofaalisen laajoja metsätuhoja....
Ex-kansanedustaja Iiris Suomela (vihr): ”On iso ilo ja kunnia päästä aloittamaan työt musiikkialan alkutuotannon edunvalvojana.” Eduskunnasta viime vaaleissa pudonnut Iiris Suomela (vihr) aloittaa työt musiikin luovan alkutuotannon edunvalvonnassa. Teosto, Suomen Musiikintekijät, Suomen Säveltäjät ja Suomen Musiikkikustantajat ovat palkanneet Suomelan edistämään musiikin luomisen toimintaedellytyksiä yhteiskunnassa.
Hitaus liikekannallepanossa on Suomen armeijan ongelma, kertoo Aftonbladetin juttu. Ruotsalaislehti Aftonbladet pureutuu Suomen puolustuksen ongelmiin sunnuntaina julkaistussa artikkelissaan. Lehti kysyy, kuinka riippuvainen Suomen puolustus on Ruotsista. Suomen asevelvollisiin perustuva maanpuolustus on jutun mukaan kustannustehokas, mutta ongelmiakin on. Suuren armeijan liikekannallepano kestää, ja kantahenkilöstö on varsin pieni, sotatieteiden dosentti Ilmari Käihkö sanoo Aftonbladetille.