SAK pahoittelee lakkohaittoja, mutta uhkailee kovemmilla toimilla: "Oikeutettu suuttumus ei mene pois vaikenemalla"
-Vuorokauden lakko voi olla vasta alkua, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta maalailee
-Vuorokauden lakko voi olla vasta alkua, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta maalailee
Patrik Laine teki maalin ja jätti ottelun kesken loukkaantumisen vuoksi. Vahvan johtoaseman ottelun aikana hukannut Columbus Blue Jackets otti täpärän vierasvoiton Toronto Maple Leafsistä luvuin 6–5.
Kalle Rovanperä ja kartanlukija Jonne Halttunen juhlivat uransa toista maailmanmestaruutta torstaina kotikaupungissaan Jyväskylässä.
Olli Jokiseen yhdistetty SHL-seura teki ratkaisun nykyistä valmentajaansa koskien.
Sosiaalisesta mediasta tutut Alha ja Chime päätyivät tilanteeseen, jossa udeltiin vaiettuja konnuuksia.
Yhdysvaltalaisnäyttelijä Andre Braugherin kerrottiin kuolleen 13. joulukuuta.
Poliisin mukaan huoltajat yrittivät elvyttää järkyttävällä tavalla kuollutta 4-vuotiasta poikaa. Itä-Suomen poliisilaitos on saanut koko Suomea ravistelleen epäillyn lapsimurhan esitutkinnan valmiiksi. Rikoskomisario Petri Tirronen kertoo, että tapaus on ollut raskas koko tutkintaryhmälle. – Toivottavasti tällaista ei koskaan tulisi kenellekään, Tirronen sanoo.
Näyttelijä Iina Kuustonen on yksi niistä maailman ihmisistä, joita joulu ei juuri hetkauta. – En ole jouluihminen. En jaksa kuunnella joululauluja ollenkaan eikä minulla ole joulupyjamaa tai jouluvillapaitaa, Iina kertoi Pelle Hermanni ja hypnotisoija -elokuvan kutsuvierasensi-illassa Bio Rex Kulttuurikasarmissa Helsingissä. Iina välttelee jouluhössötystä usein matkustamalla, mutta tällä kertaa Kuustosen tie vie joululomalla mökille. Iinan näyttelijäsisar...
Oinas (20.3.-19.4.) Tänään saattaa olla tiedossa astetta vaikeampia tehtäviä, jotka liittyvät ehkä siihen, että jotain on saatettava loppuun mahdollisimman pikaisella aikataululla. Tästä tai muusta syystä johtuen tunnetilasi on kireä. Pääset kyllä irti myös huonosta olosta vaikkapa ulkoilemalla tai lempiharrastuksessasi. Härkä (20.4.-20.5.) Yritä pitää talouden nyörejä kurissa, sekä työssä, harrastuksessa tai yksityiselämässä. Näitä asioita eri variaatioineen...
Jyväskylän kaupunki suunnittelee viiden miljoonan euron remonttia hyppyrimäkiin, joita käyttää vain 30–40 ihmistä. Kaupunginjohtaja Timo Koivisto kertoo nyt, miten tällaiseen lopputulokseen on päädytty. – Korostan, että mitään päätöksiä ei ole vielä tehty, Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto sanoo heti puhelun aluksi. Aiheena on Jyväskylän Laajavuoren hyppyrimäet, joihin kaupunki on suunnitellut viiden miljoonan euron remonttia. Asia selviää...