Presidentti Ahtisaaren muistoksi julkaistaan postimerkki perjantaina – tällainen se on
Posti kertoo kunnioittavansa presidentti Martti Ahtisaaren muistoa julkaisemalla surumerkin 15. joulukuuta.
Posti kertoo kunnioittavansa presidentti Martti Ahtisaaren muistoa julkaisemalla surumerkin 15. joulukuuta.
Helsingin Kampissa tapahtuneesta ampumisesta epäilty 16-vuotias oli MTV Uutisten tietojen mukaan ”hatkassa”, eli kyse on niin sanotusti karkuun lähteneestä nuoresta. Tapausta puitiin Huomenta Suomen Rikostoimittajat-osiossa.
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on määrännyt murhan yrityksestä syytetyn 19-vuotiaan ukrainalaisnaisen mielentilatutkimukseen.
Joe Bidenin mukaan se, että Ukrainan annettaisiin hävitä, rohkaisisi Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia sekä muita tulevia hyökkääjiä kaikkialla.
Ruotsissa on pesty täysin pannukakuksi jääneen Östersundin maailmancup-kisan jälkipyykkiä.
Salatut elämät jää ensi viikolla tauolle jännittävin kääntein.
Jouluruokia suunnitellessa ja tehdessä on hyvä pitää mielessä kohtuus niin ruokien määrässä kuin ruokien eteen käytetyssä tuntimäärässä.
Opiskelijat pettyivät, kun Mika Aaltola ei saapunut kertaakaan Tallinnan yliopistolla vetämänsä kurssin luennoille. Tallinnan yliopistossa osa-aikaisena professorina toimineen presidenttiehdokas Mika Aaltolan viime keväänä vetämästä kurssista jäi opiskelijoiden suuhun paha maku. Opiskelijoilta vaadittiin läsnäoloa Great Powers' Foreign Policies and Relations -kurssilla, mutta professori Aaltola ei saapunut paikalle kertaakaan.
Entinen valtiovarainministeri lataa suorat sanat ammattiliitoille mielipidekirjoituksessa. Torstaina Suomeen iskevät jättilakot, jotka seisauttavat laajasti muun muassa julkista liikennettä, koulujen ja päiväkotien ruokailua ja julkisten tilojen siivousta. Entinen valtiovarainministeri Iiro Viinanen antaa lyttäävän arvion työtaistelutoimille ja ay-johtajille Helsingin Sanomiin kirjoittamassaan mielipidekirjoituksessa, joka otsikoitu sanoin ”Yhtä höpinää koko yleislakko”. Tiukasta talouskurista muistettu Viinanen kritisoi ammattiliittoja, joille ”ei...
Netflix on lisännyt tarjontaansa Ilary Blasista kertovan dokumentin ”Unica”. Kenenkään ei ole koskaan tarvinnut epäillä Francesco Tottin sitoutumista rakastamaan AS Roma -paitaan. ”Il Capitano” pelasi koko uransa – peräti 786 ottelua – Giallorossi-paidassa. Italian sinisessä hän voitti jalkapallon maailmanmestaruuden ja nousi yhdeksi aikakautensa parhaimmaksi pelaajaksi koko maailmassa.