Onnettomuus teollisuushallissa Nokialla – yksi loukkaantunut
Pelastuslaitos sai ammulla hälytyksen ihmisen pelastamiseksi puristuksista.
Pelastuslaitos sai ammulla hälytyksen ihmisen pelastamiseksi puristuksista.
Jos lakko toteutuu, VR palauttaa lippujen hinnan, hyvittää sarjalippujen paikkavaraukset ja pidentää kausilippujen voimassaoloaikaa lakkopäivällä.
Petri Sarvamaa vaatii Unkaria kuriin Euroopan unionissa.
Vantaan Myyrmäen yliajotaposta epäiltyä 20-vuotiasta miestä vaaditaan vangittavaksi Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa. MTV Uutiset on paikalla.
16-vuotiaan pojan epäillään ampuneen 19-vuotiasta poikaa Helsingin keskustassa sijaitsevassa elokuvateatterissa maanantai-iltana. Ampumisen uhri pelastui luotiliivien takia.
Itsenäisyyspäivänä Linnan juhlissa nähtiin Muodin huipulle -ohjelmasta tuttujen suunnittelijoiden luomuksia.
Tuore väitöstutkimus vahvistaa aiempia tutkimustuloksia rukiin ja täysjyvän terveysvaikutuksista.
40-vuotias Tiina erosi ja liittyi Tinderiin. Nyt hänen kuvagalleriaansa on muodostunut erikoinen kokoelma eri miesten lähettämiä kuvia ja videoita. Tällaisia ne pahimmillaan ovat. Pahimmillaan miehet voisivat saada niistä vankeusrangaistuksen. ”Maistuisko?” Näin kysyi nelikymppinen mies helsinkiläiseltä Tiinalta, 40. Kysymys liittyi samassa yhteydessä saapuneeseen kuvaan, jossa oli miehen erektiossa oleva penis.
AKT:n mukaan torstain työtaistelu näkyy suurten kaupunkien paikallisliikenteessä. Auto- ja Kuljetusalan työntekijäliitto AKT liittyy torstain 14.joulukuuta lakkorintamaan SAK:n liittojen ja muun ay-liikkeen kanssa. AKT:n osalta mukana on liki kymmenen toimialaa, mukana ovat kuorma-autoala, linja-autoala, kaupan automiehet, säiliöauto- ja öljytuoteala, matkatoimistoala, terminaalitoiminta, huolinta-ala sekä ahtaus.
Kansanedustaja Pekka Toveri kommentoi tutkija Charly Salonius-Pasternakin lausuntoja Venäjän uhkasta. Pääesikunnan entinen tiedustelupäällikkö, kansanedustaja Pekka Toveri (kok) kommentoi viestipalvelu X:ssä ulkopoliittisen instituutin tutkijan Charly Salonius-Pasternakin kertomaa. Salonius-Pasternak kehotti suomalaisia varautumaan ikäviin tulevaisuudennäkymiin, joihin kuuluu Naton heikentyminen. Iltalehti kirjoittaa aiheesta tässä jutussa. Lisäksi tutkija kehottaa viestipalvelu X:ssä julkaisemassaan viestissään kotitalouksia huolehtimaan kotivaransa kuntoon.