Kaksi kuollut ammuskelussa Sveitsissä
Sveitsin Valaisin kantonin pääkaupungissa, Sionissa, on ammuskeltu. Reutersin mukaan ainakin kaksi on kuollut. Juttu päivittyy.
Sveitsin Valaisin kantonin pääkaupungissa, Sionissa, on ammuskeltu. Reutersin mukaan ainakin kaksi on kuollut. Juttu päivittyy.
Joulusilli voi olla glögillä maustettu, punaviinillä herkuksi silattu tai raikkaan sitruunainen. Perinteisten marinoitujen sillien lisäksi pöytään voi kattaa myös raikasta sillikaviaaria tai somia sillisuupaloja. Tai mitäpä jos tänä jouluna tarjoaisit joulusillin hyytelön muodossa? Joulusillin valmistus on parasta aloittaa muutama päivä ennen aattoa, sillä kalojen on hyvä antaa maustua jääkaapissa ainakin vuorokausi tai kaksi ennen tarjoilua....
Tomi Karhunen siirtyy lainalle Kärppiin. Jussi Olkinuora puolestaan käyttää sopimuksessaan olleen ulkomaanoption. HIFK:n maalivahti Tomi Karhunen siirtyy kuukauden mittaisella vuokrasopimuksella Kärppiin. Oululaisseura tiedotti asiasta maanantaina verkkosivuillaan. – Tällä varaudutaan täydentämään joukkueen maalivahtiosastoa lähestyvien U20 MM-kisojen ajaksi, tiedotteessa kerrotaan.
Jesse Puljujärvi tavoittelee NHL-paikkaa try out -sopimuksen kautta. Jesse Puljujärvi matkasi viikonloppuna Pittsburghiin. Hänellä on kymmenen päivän try out -sopimus Penguinsin kanssa. – Jesse on kaveri, joka on pelannut tässä liigassa ja menestynytkin, valmentaja Mike Sullivan lausui seuransa verkkosivuilla.
YK:n pääsihteeri António Guterres vetosi maanantaina maailman maihin Dubain ilmastokokouksen loppusuoralla.
Ikea kertoo jatkavansa laajoja hinnanalennuksia Suomessa ensi vuoden alussa.
Ylen Ykkösaamussa maanantaina puhunut Ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija Charly Salonius-Pasternak muistutti Venäjän merkittävästä riskinottokyvystä.
Poliisi esittää espoolaismiestä vangittavaksi taposta epäiltynä.
HS:n Viestikoekeskus-oikeudenkäynnissä lehti maksoi asianajajalaskut, mutta KHO päätti, että ne ovat toimittajalle veronalaista tuloa.
Yleisökato nousi naisten salibandyn MM-kisojen puheenaiheeksi. Kansainvälisen lajiliiton suomalainen pääsihteeri kertoo nyt, mikä kaikki Singaporen kisajärjestelyissä meni pieleen.